Ruosteinen Korhonen tyytyväinen panokseensa Abu Dhabissa − ”Mukava päivä Roryn kanssa” - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Ruosteinen Korhonen tyytyväinen panokseensa Abu Dhabissa − ”Mukava päivä Roryn kanssa”

Mikko Korhosen kausi käynnistyi positiivisissa merkeissä. Kuva: Getty Images

Top 25 -sijoitukseen Rolex-sarjan huipputurnauksessa yltänyt Mikko Korhonen oli hyvillään viikon edetessä kohentuneista otteistaan.

Mikko Korhonen onnistui alittamaan parin myös viikonlopun toisella kierroksella Abu Dhabissa käydyssä DP World Tourin kilpailussa. Hän pelasi tuloksen 71, ja päätyi Abu Dhabi HSBC Championshipissä lopputulokseen 285 (-3). Sillä heltisi jaettu 25. sija.

Korhonen esitti horjumatonta peliä aina sunnuntain kierroksen loppusuoralle saakka. Hän oli kolmen birdien ja 12 parin myötä kierrostaan 15 reiän jälkeen kolme alle, kunnes lopussa koitti pieni herpaantuminen.

Kun lauantaille toiselta kierrokselta jääneet neljä reikää lasketaan mukaan, Korhoselle kirjattiin 37 reiän aikana vain yksi bogey. Päätöskierroksen 16. ja 18. reiällä bogeja tuli kaksi lisää.

Korhonen oli tyytyväinen suoritukseensa upealla Yas Links -kentällä pelatussa Rolex-sarjan kilpailussa.

”Tämä oli kelpo startti. Sen verran ruosteessa olin kauden ekassa kisassa, että tämä tyydyttää kyllä! Caddie Nick (Mumford) sanoin vikan kierroksen 17. reiällä, kun löin pallon rautaviitosella draw’lla tuulta vasten griinille, että olen taas matkalla golfariksi. Siis kisan toiseksi viimeisellä reiällä”, Korhonen naureskeli.

Hyvä tunne jo kropassa

Korhonen pelasi sunnuntaina samassa ryhmässä golfin supertähden Rory McIlroyn kanssa. Pohjoisirlantilainen onnistui pari lyöntiä Korhosta paremmin, ja nousi jakamaan 13. sijaa. TV-kamerat seurasivat McIlroyta pitkin päivää, mutta muutamaan otteeseen kisalähetyksen kuviin saatiin myös Korhonen.

”Mukava päivä oli Roryn kanssa. Sen takia oli tietenkin vähän ylimääräistä hässäkkää, mutta ei pahemmin. Omakin peli parani koko ajan viikon edetessä, ja tänään oli hyvä tunne jo kropassa. Huono lopetus, mutta sellaista sattuu. Eteenpäin ja illaksi Dubaihin”, Korhonen summasi viikon annin.

Samaan tulokseen Korhosen kanssa päätyi sunnuntain toinen pelikaveri, Takumi Kanaya, joka sai torstaina unelma-alun kilpailulleen: hän teki kuuden ensimmäisen reiän aikana kaksi eaglea, ja 12 reiän jälkeen jo kahdeksan alle.

Viime vuonna 15. sijan Abu Dhabissa jakanut Korhonen ansaitsi kilpailusta palkintorahaa lähes 64 000 euroa. Turnauksen palkintopotti oli kahdeksan miljoonaa dollaria eli reilut seitsemän miljoonaa euroa.

Thomas Pieters (oik.) otti uransa makeimman voiton ET:llä. Sunnuntaina hyytyneen Scott Jamiesonin edellisestä ja ainoasta voitosta on jo yhdeksän vuotta. Kuva: Getty Images

Usein tiukassa paikassa venyvän Korhosen panos oli erinomainen siksikin, että palattuaan lauantaiaamuna viimeistelemään toisen kierroksen, hän oli vielä karsintaviivan alapuolella.

Toinen jatkokierroksille selviytynyt suomalainen, Sami Välimäki (+9), ei saanut jatkokierroksilla juonen päästä kiinni. Hän pelasi neljännellä kierroksella tuloksen 77, ja putosi jaetulle 72. sijalle. Vaisusta esityksestä huolimatta Välimäki pelissään hyviä merkkejä.

”Paljon positiivista pelissä. Vielä on ruostetta, joka näkyi selkeästi muutamissa isoissa virheissä. Puttaaminen oli viikon vaikein juttu ja siihen vielä muutama virhe lyömällä sai valumaan tuloksen pahasti”, hän sanoi.

Välimäen pelituntuma on karsiutuneen Tapio Pulkkasen tavoin vielä hakusessa. Kumpikin sai tauon aikana koronatartunnan ja jälkimmäinen kärsi myös flunssasta. Tämä haittasi harjoittelua ja esti myös ulkomaan leireille lähtemisen. Molempien otteet tulevat talven edetessä kohenemaan.

Kuudes täysosuma Pietersille

Komealla tavalla vuoden 2022 avanneen Abu Dhabi HSBC Championshipin voittoon kiri Thomas Pieters. Eroa toisen sijan jakaneisiin Espanjan Rafa Cabrera Belloon ja Intian Shubhankar Sharmaan kertyi yksi lyönti.

Kisaa kolme päivää johtanut Skotlannin Scott Jamieson (-6) ei tuntenut oloaan kotoisaksi kärkiryhmän paineessa. Hän käytti sunnuntain kierrokseen 77 lyöntiä, ja putosi sijalle T10.

Turnauksen isoista tähdistä Norjan Viktor Hovland (-8) oli neljäs. Saman sijan hänen kanssaan jakoi Ranskan Victor Dubuisson.

Pieters kuittasi turnauksen voitosta reilut 1,2 miljoonaa euroa. Kyseessä oli uransa makeimman voiton ottaneen, ensi viikolla 30 vuotta täyttävän belgialaisen kuudes ykköstila ET:llä. Nousu maailmanlistalla sijan 30 tuntumaan merkitsee sitä, että Pieters nähdään ensi kevään Masters Tournamentissa neljän vuoden tauon jälkeen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje