Yli sata kierrosta Britteinsaarilla pelannut Golfpisteen päätoimittaja ei enää usko, että hänellä on käynyt poikkeuksellisen hyvä tuuri.
Palasin toissaviikon sunnuntaina Britteinsaarilta Suomeen. Olin golflomalla, joka oli itselleni kahdella tapaa poikkeuksellinen. Yhdeksän päivää kestänyt matka oli ensinnäkin pisin vapaa-ajan golfreissu, jonka olen golftoimialalla työskennellessäni tehnyt. Toiseksi, olin ensimmäistä kertaa Britteinsaarilla marraskuussa.
Reissu oli muuten mainio, mutta säiden kanssa kävi tavallista huonompi tuuri. Kahdeksan pelipäivän aikana jouduin kaivamaan rannikon links-mailla sateenvarjoni esiin peräti kahdesti. Molemmilla kerroilla kannoin varjoa kahden reiän ajan.
Olen pelannut vuodesta 1993 lähtien Britteinsaarilla yhteensä hieman yli sata kierrosta. Sateenvarjoa olen käyttänyt nyt yhteensä viisi kertaa. Siihen nähden, että Britteinsaarilla on golfareidenkin keskuudessa maine alueena, jossa sataa aina, tilastoni näyttävät kummallisilta.
Yli sadan kierroksen ja yli kahdenkymmenen Britteinsaarille suuntautuneen golfmatkan jälkeen en enää suostu uskomaan, että minulla on vain käynyt hyvä tuuri. Britteinsaarilla voi kyllä olla merisumua ja ohi kiitäviä, pirskottelevia kuuroja – joskus toki rankkojakin sateita, vetenä, lumena tai räntänä – mutta ei siellä keskimäärin golfaria häiritsevästi sada. Tyypillisimmin pelaamisen olosuhteet ovat olleet Britteinsaarilla omiin mieltymyksiini nähden ihanteelliset: puolipilvisiä tai pilvettömiä, leudon tai vähän napakammankin tuulen, poutapäiviä mukavissa lämpötiloissa.
Pilvinen päivä links-kentällä.
Toisin kuin usein luullaan, Britteinsaarten linkseillä golf ei myöskään ole sen vaikeampaa kuin vaikkapa nyt meillä Suomessa. Saarilta kyllä löytyy kenttiä, joissa draivin on lennettävä vähintään 150 metriä ilmassa yli polvenkorkuista heinää kasvavan rotkon. Tai kenttiä, joissa pitkään nataraffiin lyötyä palloa on turha mennä edes etsimään. Kenttiä, joiden pot-bunkkereista ei auta yrittää muuta kuin saada pallo ensimmäisellä yrityksellä ulos.
Näiden vastapainoksi on kuitenkin sellaisia kenttiä kuin viimeisellä reissullani pelaamani Newbiggin Golf Club Englannin Northumberlandissa. En muista eläessäni pelanneeni tilavampaa golfkenttää.
Newbigginin majesteetillinen avaruus oli komea esimerkki siitä, että links-kentillä pelaajalle on usein uskallettu antaa tilaa. Golfkentän jokaiseen notkelmaan ei tarvitse piirtää bunkkeria, eikä pelaajaa tarvitse jokaisella väylällä sanottavasti haastaa edes raffilla. Usein golfpelin ja luonnon olosuhteiden luontainen haastavuus riittää. Joskus on myös aivan suotavaa antaa pelaajalle runsaammin mahdollisuuksia onnistua.
Keskustelussa kuitenkin tyypillisesti unohtuu, että myös hyvä onni on linkseillä läsnä.
Newbiggin ei muuten ollut reissullamme, eikä ole rannikon linkseillä ylipäätään, mikään erityinen poikkeus. Pelaamillamme kahdeksalla kentällä oli keskimäärin selvästi runsaammin tilaa kuin kotimaisilla golfareenoilla. Sisämaan puisto- ja heathland-kentillä puut astuvat mukaan kuvioon ja tilan tuntu muistuttaa sitä, mihin olemme Suomessa tottuneet. Britteinsaarilla reuna-alueet ovat kuitenkin usein pelattavampia, sillä aluskasvillisuus on keskimäärin vähäisempää kuin Suomessa.
Links-kenttien pelattavuudesta puhuttaessa esiin nousee usein myös linksien oikullisuus. Se, että hyvän lyönninkään jälkeen ei voi olla aivan varma siitä, mihin pallo lopulta päätyy. Toisinaan se onkin totta. Links-väylien pienipiirteiset pinnanmuodot voivat joskus ohjata rullivan pallon kauaksi lyöntilinjalta, ja täydelliseltä näyttänyt lähestymislyönti voi metrin liian lyhyeksi jääneenä kimmota griinin napakkapintaisen kummun alarinteestä kauas viheriön taakse. Keskustelussa kuitenkin tyypillisesti unohtuu, että myös hyvä onni on linkseillä läsnä. Karkeasti epäonnistuneesta lyönnistä voi links-pinnoilla selvitä usein säikähdyksellä. Sekin helposti unohdetaan, että links-kenttien rullaavilla pinnoilla, jokainen golfinharrastaja voi lyödä elämänsä pisimmät draivit.
Jos Newbiggin Golf Clubin links-avaruudessa saa pallonsa hukkaan, ei kannata lähteä Espanjaan, vaan pron pakeille.
Links-kenttien oikullisuuden merkitystä kuitenkin liioitellaan rutkasti. Mitään arpapeliä links-golf ei suinkaan ole. Hyvät lyönnit ja tarkka, kärsivällinen peli saavat linkseilläkin keskimäärin palkintonsa.
Moni linkseille mielivä jättää matkan lopulta tekemättä siinä käsityksessä, että pelaaminen linkseillä on kallista. Keskimäärin metsään menee tämäkin oletus.
Britteinsaarten links-loman kustannukset pitää kurissa myös lyhyt ja edullinen lentomatka.
Huippulinkseillä voi kyllä maksaa sesonkiaikaan itsensä kipeäksi, mutta vastapainoksi Britteinsaaret on täynnä erinomaisia links-kenttiä, joilla green feet ovat sesonkiaikaankin edullisia tai korkeintaan kohtuullisia. Sesongin reunoilla, keväällä ja syksyllä, hinnat putoavat huomattavasti, ja talvikaudella huippukentänkin voi päästä pelaamaan puoli-ilmaiseksi.
Britteinsaarten links-loman kustannukset pitää kurissa myös lyhyt ja edullinen lentomatka. Helsingistä Skotlannin Edinburghiin lentää runsaassa kahdessa tunnissa, eivätkä Englannin Lontoo ja Irlannin Dublin ole kovin paljon kauempana. Ja kun on saanut lentokentältä vuokra-auton alle, lähimmät links-rannikot odottavat kaikissa kaupungeissa vain lyhyiden ajomatkojen päässä.
Britteinsaarilla on myös runsaasti huokeita majoitusvaihtoehtoja bed & breakfast -kohteista erilaisiin hostelleihin ja majataloihin.
Vapaa-ajan golfmatkani ovat jo pitkään suuntautuneet lähes yksinomaan Britteinsaarille. Suurin syy siihen on links-golf, sillä maailman aidoista links-kentistä 85 % sijaitsee Britteinsaarilla. Ainoa syy se ei silti suinkaan ole. Britteinsaarten links-golf on helposten tavoitettavissa ja lomailu saarilla helppoa ja kätevää, edullistakin, jos niin haluaa. Olosuhteistakaan minulla ei ole koskaan ollut moitteen sijaa.
Lue seuraavaksi: Parasta, mitä golf voi koskaan tarjota