Kotimaiseen golfkauteen on vielä aikaa, mutta pelaamaan pitäisi pian päästä. Mielessä siintävät etelän maat, joissa kelit ja kentät ovat aina iskussa. Yksi vaihtoehto on Portugali, joka markkinoi aktiivisesti itseään golfkohteena. Lissabonin länsipuolelle sijoittuvalla Estoril & Sintra Golf Coastilla voi pallolle antaa kyytiä kahdeksalla eri kentällä. 
Lentokoneen ikkunasta Lissabon on vaalea kaupunki. Kone pyöräyttää lähestymiskierroksen taivaalle korottelevan Jeesus-patsaan ympäri ja laskeutuu hämmentävän matalalla yli kaupungin kattojen. Lähtiessä Helsingissä oli harmaata ja matkalle kentälle alas roiskahti myös talvea enteilevä hyinen raekuuro. Reilu neljä tuntia ja pari valkoviinilasia myöhemmin Lissabonin kentällä vastaan lyö etelän leuto iltatuuli ja meren tuoksu, joka häivyttää mukavasti syksyisen fiiliksen. Bussi ajaa kentältä Penha Longa Golf Resorttiin kolmisen varttia. Estorilin formularadan katsomorakennelmat jäävät vasemmalle, sitten ajetaan pätkä syrjäistä tietä läpi vehmaan metsän ja lopulta bussi kurvaa hotellin pihaan. Pikainen iltapala ja tutimaan, huomenna pelataan taas lämmössä! Penha Longa on kurvikas golfkaunotar Aamulla räväytän toiveikkaasti verhot auki ja huomaan töllisteleväni miellyttävää näkyä. Taivas on puhtaan sininen. Edessä avautuu kaunis ja mäkinen metsämaisema, jota puhkoo kaksi komeata golfväylää. Rensselit niskaan, aurinkorasvat pintaan ja aamiaisen kautta caddiemasterin toimistoon. 
Toimiston seinällä komeilee parin kansainvälisen golflehden myöntämät sertifikaatit, joista toisessa kenttä on rankattu numerolla 31 maailmassa ja toisessa 6. reikä on valittu yhdeksi top 500 rei´istä maailmassa. Visuaalisesti kenttä on upea ja väylien lay out on todella pelattava. Väylien mitat pysyvät kohtuuden rajoissa eikä klubipelaajan tarvitse riuhtoa svingiään kappaleiksi. Griinit ovat mukavan vastaanottavaisia ja pallot jäävät hyvin parketille. Tosin putit livahtelevat hämmentävän usein yläpuolelta ohi, jostain syystä breikkiä tuntuu olevan todella vähän. Kuudes reikä on kannuksensa ansainnut. Keltaisilta 413 metrinen väylä avataan alamäkeen ja jos onnistuu välttämään vasemmalla vaanivan veden ja oikella odottelevat bunkkerit, niin kakkosella pääsee yrittämään päälle. Griini on yksi hienoimmista mitä olen nähnyt. Sitä reunustaa vanha akvadukti ja heti viheriön takana seisoo majesteettisena pyöreä kivitorni. Kunnioitan reikää tekemällä siistin par:in. Etuysin jälkeen tuumaillemme pelikaverini Tuukkasen kanssa, että raskaasta maastosta huolimatta pallot pysyvät hyvin pelissä. Golfjumalat kuulevat keskustelumme ja seuraavan kolmen väylän saldo kahteen mieheen on kaksi outtia ja kaksi lost ballia. Takaysi tullaan kohti klubia halki komeiden maisemien ja matkaan mahtuu muutamia todella hienoja reikiä ja paljon korkeuseroja. Klubilla osa porukasta purnaa kentän kunnosta, jossa kieltämättä oli hieman parantamisen varaa. Itse pidin kuitenkin lay outista kovasti ja visuaalisesti kenttä on upea.
Jos golf ei kiinnosta
Tukikohtamme Penha Longa on hieno hotelli. Jos huoneessa on Bosen telakka-asema iPodille, hotelli ei voi olla huono. Lisäksi kylppäristä löytyy niin tyylikäs puntari, että mittaan ottelupainon joka aamu ihan vain visuaalisen elämyksen vuoksi. Tämä täyden palvelun Golf Resosrt sijaitsee kuitenkin hieman syrjässä, joten on aika hankkia pyörät alle. Cascais on idyllinen rantakaupunki, joka sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Lissabonista länteen ja vartin päässä Penha Longasta etelään. Astun Europecarin toimistoon, jossa puhelias miesvirkailija alkaa järjestää minulle vuokra-autoa. Portugalilaiseen tyyliin kaveri heittää pikkuhauskaa läppää koko ajan ja yleisvaikutelmaa voisi kuvailla termillä harmittoman lipevä”. 
Estoril & Sintra Golf Coast sijaitsee juuri mukavasti Lissabonin ulkopuolella, joten liikenne sujuu kohtuullisen hyvin ja kentältä toiselle pääsee liikkumaan vaivattomasti. Kuusi alueen kentistä sijaitsee 20 minuutin ajomatkan säteellä, eivätkä Belas ja Lisbon Sports Clubkaan ole kaukana. Golfia on siis paljon tarjolla, mutta alueelta löytyy muutakin tekemistä, mikäli aikaa riittää. Jostain on päähäni iskeytynyt ajatus, että tänään haluan nähdä auringon laskevan Manner-Euroopan läntisimmän kolkan kallioilta. Iltakuuden jälkeen aurinko alkaa vajota nopeasti kohti horisonttia ja piiskaan rantatien upeissa maisemissa tehotonta vuokra-Yarista ylöspäin kohti Cabo da Rocaa. Ehdin kuin ehdinkin juuri ennen auringonlaskua Cabon majakalle, jonne kerääntyy joka ilta ihmisiä ihastelemaan auringonlaskua. Tämän lännemmäksi et Euroopassa pääse. Kaukana alhaalla pitkän matkan taivaltaneet Atlantit aallot iskeytyvät jyrkkiin rantakalliohin ja näkymä on majesteettinen. Ihastelen vielä hetken japanilaisen turistiryhmän seremoniaa, jossa jokainen ryhmän jäsen kuvataan vuorollaan täsmälleen samassa asennossa ja samassa paikassa. Ihan kokemuksen vuoksi haluaisin joskus päästä tokiolaiseen kotiin istumaan iltaa, jossa Euroopasta matkalta tullut sukulainen esittelee matkakuviaan. Seuraavana aamuna, ennen kierrosta pistäydyn Sintran kaupungissa lounaalla. Idyllisen vanhan keskustan kujilta löytyy paljon pieniä putiikkeja ja pikku ruokapaikkoja. Täällä olisi mukava tallustella vähän pidempäänkin, mutta teeaika alkaa puskea päälle, joten alan henkisesti valmistautua kohtaamaan maineikkaan Oitavosin kentän haasteet.
Tuulinen Oitavos testaa taidot
Penha Longan melkein satumaisen vehmauden jälkeen yleisvaikutelma Oitavoksen kentästä on avara ja jollain tapaa karu. Eikä pelkästään maiseman suhteen, vaan myös väylät vaativat tiettyä kovuutta. Ne ovat pitkiä ja osin hyvinkin avonaiselle kentälle tuuli pääsee puhaltamaan melkoisella voimalla. 
Alkupään reiät kulkevat tarkkuutta vaativassa metsämaastossa. Kuutosreiällä kumautan hyvään myötätuuleen draivin 300 metrin päähän ja kävelen rinta kaarella pallolle. Putsaan mailoja huolella, että yllä pörräävä kuvauskopteri ehtii varmasti huomata mistä suomipojan kakkoslyönti lähtee. Kahdeksas väylä vie pelaajan taas erilaiseen maisemaan, jossa väylät risteilevät hiekkadyynien välissä. Meri siintää etelässä ja pohjoisessa häämöttävät Sintra-vuoret. Pidän kentästä koko ajan enemmän ja peli sujuu. Sitten saavun reiälle 14. Se on luonteikas par kolmonen, joka avataan matalan rotkon yli ahtaalle griinille, jonka takaa häämöttää meri ja korkeat rantakalliot. Ihastelen reiän designia vähän aikaa ja näen jo mielessäni, miten palloni laskeutuu kauniisti tuolle huikaisevalle griinille. Totuus on kuitenkin toinen. Kipeästi tarvitsemaani drawta ei lyöntiin tule ja tuuli painaa pallon oikealle alas kanjoniin. Upotan varapallon samaan paikkaan ja päätän, että kyllä jompikumpi löytyy. Griinillä vastassa on kyltti, joka kieltää astumasta alas ekologisesti herkälle alueelle”. Siis juuri sinne, jossa kaksi vastapestyä Callaway HX Hottiani makaa viimeisillä leposijoillaan. Oitavus on hieno ja vaativa pelimiesten kenttä. Tälle kentälle haluaisin ehdottomasti Suomesta mukaan pelikaverit, joiden kanssa kesäisin kamppaillaan tiukasti kaveriporukkamme golfherruudesta.
Historian havinaa Estorilissa
Jos oli Oitavuksen klubitalo moderneista modernein, niin Estoril edustaa toista ääripäätä. Perinteikäs klubitalo lienee 40-luvulta ja ajan patina näkyy kaikessa. Arkkitehtuurista ja hengestä tulee mieleen pieni Sisilialainen juna-asema, jossa mikään ei ole muuttunut kymmeniin vuosiin. Pidän meiningistä, joka jatkuu ykkösen tiillä. Starterina toimii vanha ystävällinen ukko, joka leimaa lipun ja toivottaa onnea matkaan. Sitten hän katsoo isoa kameraani ja kehottaa olemaan varovainen. Aivan kaupungin kupeessa olevalta kentältä kuulemma häviää aina välillä tavaraa. Klubitalolta mukaan tarttunut hyvä fiilis alkaa valitettavasti hävitä pikkuhiljaa kierroksen edetessä. Monia väyliä kunnostetaan parhaillaan, joten Penha Longan ja Oitavoksen jälkeen tulee väkisin vähän kyläkenttäfiilis. Eipä silti, monet väylät ovat mielenkiintoisia ja vaativat enemmän järjen kuin voiman käyttöä. Kaupunki on monin paikoin ihan kiinni kentässä, joten vaikutelma on aika veikeä. Väkisinkin tulee mieleen, että kenttä on jäänyt laajenevan suurkaupungin jalkoihin. Koomisin esimerkki on kenttää halkova A5 moottoritie, jonka yli on rakennettu buggyn mentävä pikku betonisilta. Siirtymä kasiväylältä ysille tehdään siis moottoritien yli! Itse pidän golfkentillä nimenomaan rauhasta ja kauniista luonnosta. Lähellä jyrisevä motari ei siis saa minulta pisteitä. Muutenkaan kenttä ei yllä upeiden Penha Longan ja Oitavosin tasolle. Rento Beloura päättää viikon Aurinkoisen golfviikon viimeisenä päivänä suuntaan Suomessa pelattavan Audi Tourin finalistien kanssa Belouraan, joka sijaitsee kymmenen minuutin matkan päässä tukikohdastamme Penha Longasta. Ennakko-odotukset eivät ole kovin korkealla, mutta kenttä osoittautuukin mukavan leppoisaksi puistokentäksi. Alle 5800 metrisellä par 73:lla väylät eivät ole järin pitkiä. Pelaan muun ryhmän mukana valkoisilta ilman tarvetta älyttömään repimiseen. Belouran väylät seuraavat toisiaan jouhevasti ilman pitkiä siirtymisiä. Vaikka täälläkin kentän ympärille on rakennettu paljon asutuksia, se ei juuri haittaa pelaamista. Tosin 15. väylällä pitkä rivi loma-asuntoja reunustaa todella lähellä. Matala verkkoaita ei estä villejä hukkeja kiertymästä suoraan takapihoille, joilla en itse istuisi sekuntiakaan ilman kypärää. Klubitalo on viihtyisä, Club Sandwich maukas ja olutkin kohtuuhintaista, joten aurinkoiselle terassille on hyvä päättää mukava golfviikko. Puhelimessa vilkkuu tekstari, jossa kerrotaan, että Suomessa on 5 astetta lämmintä ja räntääkin on jo vihmonut. Vilkaisen kaihoisasti aurinkoon, eihän sitä tiedä koska taas nähdään. 
Lissabon Golf Coast Plussat – Kiinnostavia kenttävaihtoehtoja – Liikkuminen kentiltä toisille helppoa ja nopeaa – Lissabonin alue tarjoaa paljon nähtävää – Suorat lennot – Palveluasenne kohdallaan – Ruoka hyvää – Ihmiset ystävällisiä ja puhuvat hyvin englantia, ainakin klubeillla – Ilmasto Miinukset – Kenttien kunto vaihteleva – Järjestelyt eivät aina toimi niin kuin on sovittu – Rangepolettien kalliit hinnat – 4,50 euroa cokis-pullosta on liikaa (Penha Longa) – Ranget paikoin vaatimattomia – 20 asteen lämpöero palatessa aiheuttaa stressiä Teksti ja kuvat Janne Mikkilä
