14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Yani Tseng suosikkina Koreassa

Yani Tseng juhlimassa Nabisco Championshipin voittoa kaudella 2010 © Getty Images

Yani

Naisten LPGA Tourilla on jäljellä vielä kuusi kisaa. Tuuli on puhaltanut vahvasti USA:n ulkopuolelta tulevien pelaajien selän takaa. USA:n pelaajista vain kolme( Brittany Lincicome 2x) on yltänyt Tourin kisoissa voittoihin, ”muun maailman” edustajat ovat juhlineet pokaali sylissään 14 kertaa. Kaiken lisäksi Solheim Cup meni niukasti Euroopan joukkueelle.

Kylmää faktaa on kuitenkin se, että naisten World Rankingilla on lukumääräisesti eniten pelaajia Koreasta. Kärkikolmikko Yani Tseng, Suzann Pettersen , Cristie Kerr on kovilla, kun korealaiset lähtevät torstaina käynnistyvään Korean kisaan maailmanlistan nelosen Na Yeon Choin ja US Openin voittajan So-Yeon Ryun johdolla.

Na

Choi voitti kisan viimevuonna, samoin kaudella 2009. Ykköstila Sky 72-Ocean Coursella tuottaa 270.000, palkintopotin kokonaissumma on 1,8 miljoonaa. Yani Tseng on voittanut kaudella jo viisi kisaa, näiden lisäksi kaksi Euroopan Tourilla. Hänen asemaansa rahalistan ykkösenä ei kukaan pysty käytännössä enää kyseenalaistamaan. Tseng on tienannut yli 2,1 miljoonaa dollaria. Cristie Kerrilla on taaloja kasassa lähes 800.000 vähemmän.

LPGA Tourin viisi seuraavaa kisaa pelataan USA:n ulkopuolella Koreassa, Malesiassa, Taiwanissa, Japanissa ja Meksikossa. Kausi päättyy marraskuun puolivälissä Titleholders Championshipiin Floridassa. Täyden fieldin kisoja jotka täytettäisiin LPGA Tourin pelaajilla ei siis kauden ohjelmassa enää ole.

Minea Blomqvist osallistuu joulukuun alussa pelattavaan Tourin karsintafinaaliin.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje