26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Woods aloitti takkuillen Philadelphiassa - harjoituskaveri kärjessä

Arjun Atwal kyykisti kuuluisan harjoituskaverinsa torstaina mennen tullen. © Getty Images

Tiger Woodsin seurassa harjoitteleminen voisi tietää peliuralle kunnon piristysruisketta. Näin ainakin ajattelee ja toivoo Arjun Atwal, joka mainion 66 lyönnin tuloksensa ansiosta jakaa AT&T Nationalin johtopaikan ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Atwal aloitti kierroksensa bogilla, mutta sen jälkeiset kolme peräkkäistä birdietä saivat pelin kunnolliseen lentoon. Vaikka sisääntuloon mahtui vielä kaksi bogia, ottivat neljä birdietä lopullisen ylivallan hänen tuloksessaan. Samassa neljä alle tuloksessa ovat myös Joe Ogilvie, Nick Watney sekä Byron Nelsonin kisan voittanut Jason Day.

Atwalista tuli vuonna 2002 ensimmäinen intialainen, joka voitti turnauksen Euroopan Tourilla. Pian tämän jälkeen tie vei Yhdysvaltoihin, jossa pelit ovat sujuneet lähinnä cut-rajan kanssa tapellessa. Atwalin tiedetään kuitenkin harjoittelevan nykyään paljon Woodsin kanssa, jonka ohjeet kenties kantavat hänet vielä todelliseen nousuun PGA Tourilla.

Royal Calcuttan kentällä oppinsa saanut Atwal pelaa PGA Tourilla parhaillaan ns. terveyspykälän turvin. Hän joutui jättämään viime kauden kesken loukattuaan olkapäänsä painonnostoharjoituksissa. Atwalin on tienattava kahdeksassa jäljellä olevassa kilpailussaan 280 000 dollaria, jotta paikka kiertueella säilyisi vuoden loppuun saakka.

Woods itse hävisi treenikumppanilleen torstaina seitsemän lyöntiä. Suurimmat ongelmat olivat – kuten viimeaikoina on ollut nähtävissä – griinillä, sillä birdien saaminen hyvästäkin paikasta vaikutti olevan kiven takana. Kuvaavaa Woodsin kierrokselle oli 18:n loistava avaus, jota seurasi wedge n. metrin päähän reiästä: helpolta näyttänyt birdieputti kierähti reiän reunasta poispäin.

Kisan muista ennakkosuosikeista Jim Furyk, Justin Rose ja Rickie Fowler pelasivat tuloksen 69, Ben Crane kaksi lyöntiä enemmän.

Marko Kuivasaari

Fowler, Crane, Furyk vai…Woods?vielä

PGA Tour on ottanut tällä viikolla kurssin kohti Pennsylvaniaa, jossa tapellaan seuraavaksi AT&T Nationalin paremmuudesta. Kuumat nimet kelpaavat aina voittajasuosikeiksi, mutta mitkä ovat Woodsin keinot viimevuotisen voittonsa puolustamiseksi?

On

On vain ajan kysymys, milloin Rickie Fowler saa kohotettavakseen voittopokaalin PGA Tourilla. &copy Getty Images

Kilpailu kilpailulta Tiger Woodsin kauden avausvoiton täytyy olla askeleen verran lähempänä. Vai täytyykö? Tiger käy luonnollisesti edelleen läpi perheen sisäistä prosessia, jonka myötä hän koettaa tasapainottaa elämäänsä kentän ulkopuolella. Samalla armoton työ menestysputken uudelleen löytämiseksi vaatii niin paljon energiaa toisesta näkökulmasta, että tähti on takuulla lujilla. Woodsin seuraava voitto saattaakin yhtä hyvin olla kaukana siintävän horisontin takana…

Lajiteknisesti mielenkiintoinen seikka on, että maailman ykkönen on edelleen ilman valmentajaa. Vielä kiinnostavampaa on ollut havaita, että hänen lyöntinsä on eheämmän ja suorastaan kauniimman näköinen kuin aikoihin. Sitä, onko Woodsin vanhojen videoiden katselun taustalla toiminut joku bulvaani, on mahdotonta arvioida. Joka tapauksessa Tigerin menestyminen näyttäisi olevan tällä hetkellä eniten kiinni puttipelistä, joka on hänen kauden harvoissa kisoissaan ollut selvästi keskitasoa heikompaa.

Mastersin ja US Openin neljännet sijat ovat kaikesta huolimatta takuuvarmoja merkkejä siitä, että Woods on oikealla tiellä. Saavuttaako Woods yhden kulkemansa tien määränpään tulevana sunnuntaina, on tietty kaiken realismin kantimissa. Voitonnälkää on omiaan kasvattamaan myös sekin, että hän puolustaa Pennsylvaniassa AT&T Nationalin viimevuotista voittoaan. Kisa on myös Woodsin kenraaliharjoitus ennen kahden viikon kuluttua St Andrews’ssa pelattavaa British Openia.

Täysin toisenlaisesta tilanteesta Aroniminkin kentälle torstaina astelee Rickie Fowler, joka on lyhyen ammattilaisuransa aikana osoittanut kurkottavansa kohti loistavaa tulevaisuutta. Fowlerin hienon amatööriuran jälkeen arvasi jo odottaa, että hänestä tulee kelpo pelaaja PGA Tourille, mutta se ei ennakkoluulottomalle nuorukaiselle riitä.

Kohti

Kohti British Openia. Tiger Woods tekee Pennsylvaniassa viimeiset kisasäädöt ennen St Andrews’n juhlaturnausta. &copy Getty Images

Fowlerilla on meneillään olevalta kaudelta koossa viisi sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon, joista Memorial Tournamentin ja Phoenix Openin toiset sijat kertoivat voiton käyneen jo lähellä. Tilastollisesti Fowlerin parasta antia ovat griiniosumat, joten tarkalla puttipelillä ensimmäinen voitto ”isojen poikien sarjassa” saattaa olla sunnuntaina hänen.

Muita Pennsylvanian kisan voittajasuosikkeja ovat mm. Ben Crane ja Jim Furyk. Crane on sijoittunut viimeisessä viidessä kisassaan neljä kertaa top-kymppiin. Hänen vahvuutensa on tasainen osaaminen kaikilla osa-alueilla: Crane lyö palloa luotisuoraan, osuu griineille ja osaa kaiken kukkuraksi putata hyvin. Kauden toinen voitto saattaa lähipäivinä osua hitaan pelaajan maineessa olevalle Cranelle.

Myös Furyk on ollut viime aikojen kisoissaan varsin terävä. Lisäksi pitkän kuivan kauden katkeaminen tänä vuonna on ollut omiaan rentouttamaan Verizon Heritagen ja Transitions Championshipin voittaneen pelaajan otteita. Lisäksi yleisön tuki tuo pennsylvanialaiselle Furykille varmasti oman lisälatauksensa.

Lisäksi kotikentällään pelaava Sean O’Hair voidaan nostaa suosikkien joukkoon, johon liitetään vielä pahimman kipsin Memorialin voitollaan kannoiltaan karistanut ja siitä oitis piristynyt britti Justin Rose.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje