26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Wilson jälleen voitossa kiinni

Juhlitaanko Mark Wilsonia maanantaina jo toisen kerran voittajana tällä kaudella? © Getty Images

Kevät keikkuen tulevi voidaan sanoa Arizonassakin, sillä PGA Tourin yleisömagneetti Phoenix Open on saanut tänä vuonna tuta lukuisia keskeytyksiä. Pakkasaamut ovat siirtäneet kisan lähtöjä useana aamuna yhteensä yhdeksisen tuntia. Tämän vuoksi Scottsdalessa nähdään kisan loppuratkaisut vasta maanantaina.

Kun turnauksen johtopallossa pelaavat Mark Wilson (-18) ja Tommy Gainey (-16) ovat pelanneet loppuun 12 reikää, johtaa ensin mainittu kisaa kahdella lyönnillä. Wilson ja Gainey jakoivat kärkipaikan aina sisääntulon kolmannelle reiälle saakka, kunnes Wilson kiskaisi birdiellään pienen pesäeron omintakeisesti svingaavaan kilpakumppaniinsa. Gaineyn kannalta 12:n bogi osui mahdollisimman ikävään paikkaan.

Molemmille jäi sunnuntai-illan keskeytyshetkellä kuusimetrinen birdieputti 13. griinillä: ”Urakka on ollut pitkä. Ensin neljä reikää, sitten 28 ja sunnuntaina 31. Huomenna vielä viisi, ja sen jälkeen nähdään mitä on tapahtunut”, sanoi Wilson, jolle mahdollinen voitto olisi jo toinen tällä kaudella.

Kisan loppuun saakka pelanneista ykkösenä on pitkästä aikaa hyvin sijoittuva Vijay Singh. Hän jakaa kakkostilan yhdessä Gaineyn ja Jason Dufnerin (14 reikää) kanssa lukemallaan -18.

Vuonna 2008 viimeksi voittanut Singh oli sunnuntain viimeinen pelaaja kentällä. Hän teki parinsa 18:lla kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Wilson ja Gainey olivat päättäneet merkata pallonsa viisi reikää kauempana.

”Minulla ei ole mahdollisuuksia. Kärkiryhmällä on jäljellä vielä kaksi par-viitosta ja 17:s reikä, he ovat riittävän hyviä pelaajia hoidellakseen tämän”, Singh ennusti.

Vijay

Vijay Singh esitteli Phoenix Openissa pitkästä aikaa vanhaa osaamistaan. &copy Getty Images

Yksi 2000-luvun häikäisevimmistä pelaajista on kärsinyt viime aikoina polvivammasta: ”Ottaen kaiken huomioon, nyt on ensimmäinen kerta pitkästä aikaa kun tuntuu hyvältä. Tapahtui maanantaina mitä hyvänsä, olen tyytyväinen tulokseeni tällä viikolla.”

Muista kisansa loppuun saakka pelanneista Nick Watney ja J.B. Holmes jakavat viidettä sijaa tuloksellaan -15. Heidän kanssaan ovat tasoissa myös Martin Laird (16 reikää) ja Chris Couch (13 reikää).

Yleisön suurimmat suosikit Phil Mickelson ja Rickie Fowler pelasivat sunnuntaina yhdessä. Molemmat menettivät kuitenkin pelin voiton suhteen. Fowler on tilanteessa -12 ja Mickelson lyönnin häntä jäljessä, kun kaksikko jatkaa kisaansa maanantaina 14. reiältä.

San Diegossa viikko sitten toiseksi sijoittuneen ”Leftyn” pitäisi sijoittua Scottsdalessa vähintään kolmanneksi (yksin), mikäli hän mielii ohittaa Tiger Woodsin maailmanlistalla ensimmäisen kerran lähes 14 vuoteen. Se vaikuttaa tosin hyvin epätodennäköiseltä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje