26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström tähyää takaisin Top 10:een Sanya Ladies Openissa

Ursula Wikström ei saanut toisella kierroksella itsestään parasta irti. Kuva: LET/Tristan Jones

Ursula Wikström (-3) jakaa parhaana suomalaisena 21. sijaa Kiinan Hainanissa käynnissä olevassa Sanya Ladies Openissa. Avauspäivän jälkeen yhdeksäntenä ollut vantaalainen teki toisella kierroksella kisan kaksi ensimmäistä bogiaan. 11. ja 14. reiän birdiet pitivät hänet kuitenkin mukana taistelussa kauden viidennestä Top 10 -sijoituksesta. Matkaa kymmenen joukkoon on kaksi lyöntiä.

”Ekat seitsemän reikää pelatiin tänään sateessa ja kosteus hidasti griinejä melkoisesti. Puttaaminen oli alkuun vähän hankalaa, mutta loppua kohden sain vauhdeista paremmin kiinni. Lyöminenkään ei ollut ihan parhaalla tasolla”, Wikström sanoi.

Missasin turhan monta väylää sitkeään bermudaraffiin, josta meikäläisen voimilla ei kakkoslyöntejä juurikaan birdie paikoille saa kaivettua. Huomenna jatketaan.”

Tilastojen valossa Wikström osui kymmenelle väylälle ja 11 viheriölle. Putteja kertyi 29.

Kärkipaikalta tämän kauden toiseksi viimeisen osakilpailun päätöskierrokselle starttaa Thaimaan KusumaMeechai (-10). Toista sijaa jakavat Malesian Ainil Bakar ja Kiinan Shanshan Feng, he ovat Meechaita kaksi lyöntiä perässä.

Noora Tamminen (par) on sijalla 35. Kilpailun kolmas suomalainen, Minea Blomqvist-Kakko (+8) karsiutui.

”Löin palloa hyvin koko päivän, mutta viheriöillä oli tänään kyllä tuskaista. Kentälle jäi monta sellaista reilun kolmen mittaista birdieputtia, joten huomiseen pitää lähteä rohkeammalla fiiliksellä”, Tamminen sanoi.

MK

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje