26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström säilytti asemansa Dubaissa viimeisen kuuden reiän kirin ansiosta

Ursula Wikström päättää kautensa huomenna Dubaissa. Kuva: Tristan Jones/LET.

Ursula Wikström säilytti asemansa tuloslistan keskivaiheilla Dubaissa pelattavassa LET:n kauden finaalikilpailussa perjantaina pelattuaan tuloksen par/72. Kuten kahdella edelliselläkin kierroksella, päätti Wikström urakkansa selvittämällä kuusi viimeistä reikää kolme alle parin.

Tänään kierros loppui kahteen birdieen, joita syntyi päivän aikana kaikkiaan neljä, kuten bogejakin.

Siinä missä kentän kuusi viimeistä väylää ovat olleet Wikströmille helppoja, hän on pelannut ne yhteensä yhdeksän alle, on 12 ensimmäisellä väylällä riittänyt haastetta; niiden yhteistulos Wikströmillä on 10 yli parin.

”Kyllä siellä alussakin olisi paikkoja ollut iskeä, mutta ei vaan lähtenyt homma käyntiin. Mutta kyllä lopussa on ainakin mulle helpon tuntuisia väyliä. Aika vaikeaa siellä tänäänkin oli, joutui taistelemaan kaikilla voimilla”, Wikström kommentoi kierrostaan.

Yhteistuloksella +1 Wikström on kisassa sijalla T29, kun kierros on edelleen kärkipään pelaajien osalta kesken. Jo parin lyönnin kiri riittäisi nostamaan hänet kisassa 20 parhaan joukkoon, 10 kärkeen on matkaa neljä lyöntiä.

Kilpailun kärjessä Kiinan Shanshan Weng viilettää täysin omilla luvuillaan tuloksessa 15 alle parin (12 reikää perjantaina). Eroa takaa-ajajiin on jo kymmenkunta lyöntiä.

Kiinan ykköspelaaja on maailmanlistalla kuudentena ja hän johtaa myös LET:n rahalistaa täysin ylivoimaisesti, vaikka Dubain kisa on kiinattarelle vasta kauden kuudes kiertueella. LPGA:n rahalistalla Feng oli 14.

Wikström on selkeästi parhaana suomalaisena rankingissa sijalla 17. Sijoitus tuskin tulee enää muuttumaan kuin sijan tai kaksi. Kauden kokonaisansiot tulevat olemaan yli 90 000 euroa.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje