16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström loistaa Prahassa

Ursula Wikström on sunnuntaina ison mahdollisuuden edessä. Kuva: LET

Ursula Wikström on yltynyt Tsekissä pelattavassa Sberbank Golf Masters –turnauksessa hurjaan vireeseen. Avauskierroksen (66) jälkeen kolmantena ollut Wikström pelasi lauantaina tuloksen 65 nousten lyönnin päähän johtoon iltapäivän aikana nousseesta Ranskan Julie Greciet’stä.

Kymen Golfin kasvatti oli kierroksen ensimmäisellä puoliskolla (aloitti 10. tiiltä) vahvassa vedossa. Hän teki seitsemän ensimmäisen reiän jaksossa viisi birdietä pelaten takaysin väylät 30 lyönnillä. Myös jatko sujui hallitusti; kahdeksan peräkkäisen parin jälkeen Wikström päätti kierroksensa birdieen.

Wikström on tehnyt 36 reiän aikana 11 birdietä ja yhden eaglen. Ainoa paria heikompi tulos on kahdeksannen reiän tuplabogi avauspäivältä.

”Stediä menoa. Alkuun putit upposivat hyvin, takaysillä jouduin olemaan vähän puolustuskannalla”, Wikström sanoi Golfpisteelle. ”Mukavaa päästä pitkästä aikaa taistelemaan voitosta viimeisenä päivänä.”

Skotlannin Pamela Pretswell ja Etelä-Afrikan Lee-Anne Pace jakavat kolmatta sijaa kolme lyöntiä ranskalaisesta.

Noora Tamminen ja Krista Bakker (-3) mahtuvat niukasti 20:n joukkoon. Minea Blomqvist-Kakon (+1)ja Elina Nummenpään (+4) pelit päättyivät kahteen kierrokseen.

Vuodesta 2004 lähtien naisten Euroopan kiertueella pelannut Wikström ei ole voittanut urallaan yhtään LET-turnausta. Top 10 -sijoituksia on 14, joista kakkostiloja on viisi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)