16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Vuosia varastossa lojunut wedge palautti Roope Kakon lähipelin ja nosti miehen voittotaisteluun

Roope Kakko on paras suomalainen Vierumäki Finnish Challengessa kolmen kierroksen jälkeen.

Roope Kakko latasi lauantaina Vierumäen Cooke-kentällä tauluun mainion 66 (-6) lyönnin kierroksen. Miehen ennätys se ei kyseisellä kentällä ole, sillä vuosi sitten hän kertoi pelanneensa kentän 10 alle. Kakon yhteistulos on -11. Hän jakaa kolmatta sijaa kaksi lyöntiä kärjestä jääneenä ennen päätöspäivää.

Lauantaina Kakko ei tehnyt yhtään bogia. Lyöminen oli paria virhettä lukuun ottamatta vahvaa, mutta tulos syntyi ennen kaikkea erinomaisen lähipelin avulla.

”Nämä nopeat viheriöt sopii minulle. Tykkään putata hiljaisilla vauhdeilla ja nopeilla griineillä. Lisäksi olen koittanut viime viikot hinkata lähipeliä, jotta saisi vahvuuden takaisin vahvuudeksi. Se ei ole ollut sillä tasolla kuin joskus ennen”, Kakko kertoo.

Harjoittelulla on ollut osansa, mutta isossa roolissa ovat myös työkalut.

”Löysin varastosta viisi vuotta vanhan wedgen, joka on toiminut hyvin. Hypistelin sitä varastossa ja ajattelin, että hitto tämä istuu hyvin. Mailan pohja on kapeampi ja se toimii minulle loistavasti. Tunnen lavan pohjan paremmin ja se toimii minulla.”

”Se yhdistettynä siihen, että olen Rauhalan Timon kanssa päässyt pari kertaa treenaamaan ja saanut hyviä ideoita lyömiseen. Nyt on taas sellainen tunne, että on lähipelissä parempi kuin moni muu”, Kakko kertoo.

Ongelma tulevaa ajatellen on se, ettei kyseistä mailaa, Callawayn MacDaddya, enää valmisteta kyseisellä pohjan muotoilulla. Jatkossa Kakon on pärjättävä muilla mailoilla tai teetettävä samanlainen maila mailasepälllä.

”Laitoin jo mailia mailan valmistajalle, että löytyykö jostain kyseistä mailaa, mutta niitä ei enää tehdä, joten täytyy nyt miettiä, miten saisin samanlaisen mailan tehtyä”, hän pohti.

Kakko teki kierroksensa aikana kuusi birdieä. Par-viitoset hän pelasi kolme alle. Kaksi par-viitosten birkuista syntyi yhdellä putilla erinomaisen pitchin jälkeen.

”Minulla oli käytännössä ihan sama lyönti 12:lla ja 18:lla. Noin 45-metrinen, jossa oli vähän tilaa ja pallo piti saada pysähtymään nopeasti: piti saada hyvä kontakti palloon, että se ottaa kiinni kunnolla ja pysähtyy”, hän kertoi.

Lue seuraavaksi: Joonas Granberg vol 2.0 – Asian Tourilla voittoakin juhlinut Granberg tekee uutta nousua

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje