26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Viivi Nuorti on LET:n karsintojen suomalainen yllätysnimi

Viivi Nuorti siirtyi ammattilaiseksi pelattuaan neljä vuotta yliopistogolfia Winthrop Eaglesin joukkueessa USA:ssa. Kuva Mark Gafney

Esikarsinta Ladies European Tourille käynnistyy Marokossa samaan aikaan kun kiertueen kärkinimet pelaavat kauden viimeistä kilpailuaan Dubaissa. Ensimmäisessä karsinnassa suomalaisista mukana ovat Jenna Mäihäniemi,Marika Voss ja kilpagolfia seuraaville tuntemattomampi Viivi Nuorti.

”Siirryin ammattilaiseksi yliopistovuosien jälkeen ja rookie-kaudella on tavoitteena pelata Symetra Tourilla, LET:llä ja LPGA Tourilla”, kertoo Nuorti, joka edusti yliopistovuosinaan Winthrop Eaglesin joukkuetta. Kotipaikka oli Charlotte Etelä-Carolinassa.

Viivi Nuorti ei kuulunut juniorivuosinaan maamme kärkipelaajiin eikä ollut maajoukkuekuvioissa mukana. Hän sai täyden stipendin Winthropin yliopistoon ja kehittyi pelaajana isoin askelin.

”Pelasin 1. divisioonassa suhteellisen menestyksekkään uran. Isoissa kisoissa eri puolilla USA:ta tuli useita kakkos- ja kolmostiloja ja kun valmistuin yliopistosta, siirryin ammattilaiseksi. Pelaan alkavalla rookie-kaudella toivottavasti noin 35 kilpailua. Kausi USA:ssa alkaa mitä luultavimmin helmikuun alussa LPGA Tourin kisalla.”

Nuorti lunasti pelioikeuden Symetra Tourille elokuun karsinnoissa.

”Pelasin karsinnoissa kainalosauvoilla caddien avustamana jouduttuani onnettomuuteen ensimmäistä harjoituskierrosta edeltävänä päivänä – menin kuitenkin cutista läpi sisulla.”

Nyt Nuortin taustalla on ammattimainen tiimi ja valmentajana toimii tsekkiläinen Pavel Matousek, joka työskenteli muun muassa caddiena European Tourilla ennen siirtymistään valmentajaksi USA:han. Nuortin vahvuus kentällä on erityisesti draivi ja hän on voittanut Suomen mestaruuden Audi Long Drive Tourilla (328 metriä).

Ammattilaisuran rinnalla Nuorti aikoo jatkaa myös opiskelua. Nyt taskussa on Bachelor of Science -tutkinto urheilun manageroinnista, markkinoinnista ja oikeustieteestä.

”Jatko-opinnoissa keskityn oikeustieteeseen. Valmistuttuani Mäkelänrinteen Urheilulukiosta keväällä 2011 halusin ehdottomasti jatkaa opiskelua college golfin parissa USA:ssa. Draivini olen saanut kansainvälisesti korkeakoulutetulta äidiltäni. Hän on ehdottomasti tärkein esikuvani. Äitini ja isosiskoni ovat esimerkillään tietämättään ohjanneet minua keskittymään huippu-urheilun lisäksi korkeakoulutukseeni. Tunnen olevani hyvin onnekas saatuani seurata kahden älykkään ja menestyksekkään naisen jalanjäljissä”, sanoo kunnianhimoinen Viivi.

Valmistautuminen Marokon karsintoihin ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä lentoyhtiö onnistui kadottamaan Nuortin mailat ja ne löytyivät vasta tiistaina, kun jo torstaina pelataan ensimmäinen kierros.

”Erittäin hyvillä mielin lähden kuitenkin karsintoihin”, toteaa Viivi, joka asuu talvikuukaudet Charlottessa ja kesät Suomessa, jossa hän edustaa Helsingin Golfklubia.

Karsinta pelataan Marokossa Mohammedia Golf Clubilla. Kentän alkuperästä on vaihtelevaa tietoa, se on rakennettu joko 1920- tai 1930-luvulla. Se sijaitsee Atlantin rannalla hieman Casablancan ulkopuolella. Kenttä on pitkä ja vahvasti bunkkeroitu.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje