16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

Vammaisgolfin ensimmäiset MM-mitalit ratkotaan Japanissa

Tero Peltola valmistautui vammaisgolfin MM-kisoihin Erkko Trophyssa.

Järjestyksessään ensimmäinen virallinen vammaisgolfin maailmanmestaruuskilpailu pelataan 1.–3. lokakuuta Japanin Karuizawassa. Samoilla kentillä pelattiin myös naisten ja miesten joukkueiden MM-kisat syyskuussa.

Miesten joukkuekilpailu pelataan 54 reiän lyöntipelinä, jossa huomioidaan kunakin päivänä joukkueen kolmen parhaan pelaajan tulos. Lisäksi pelataan henkilökohtainen sarja 54 reiän mittaisena.

”On todella hienoa päästä mittaamaan tasonsa muiden maiden huippuja vastaan. Aika odottava fiilis. On vaikea sanoa, minkä tasoisia pelaajia kisoissa on. Eurooppalaiset tunnen tietysti aika tarkkaan, sillä Euroopassa on vahva kattojärjestö, joka järjestää aktiivisesti kisoja, ja samoin on Yhdysvalloissa. Muut maat ovat iso kysymysmerkki”, Suomen joukkueessa pelaava Johannes Siikonen sanoo.

Miesten joukkuekilpailuun osallistuu joukkue 10 maasta. Henkilökohtaisessa kilpailussa on mukana pelaajia kaikkiaan 16 maasta.

Suomea kilpailussa edustavat Siikosen lisäksi Tero Peltola, Markku Korpinmäki ja Lasse Miettinen. Joukkueen kapteenina toimii Reima Kaija.

”Useammat arvokisat ollaan pelattu ilman, että meillä on ollut valmentajia paikalla. Monella muulla maalla on ollut jo pitkään valmentaja ja fysioterapeutti sekä mahdollisesti muita taustahenkilöitä paikan päällä. Jos arvokisoissa aiotaan menestyä, on tärkeää, että valmentaja on mukana tukemassa pelaajia”, Siikonen katsoo.

Suomen vammaisgolfin kärkikaartiin pitkään kuulunut Siikonen on jo vuosien ajan harjoitellut hyvin ammattimaisesti.

”Harjoittelu on jo pitkään ollut aika täyspäiväistä, toki työnteon asettamissa rajoissa. Täydellisessä maailmassa keskittyisin pelkästään golfiin, mutta työpäivän jälkeen tulee toisaalta keskityttyä harjoituksiin täysillä aina kun sinne pääsee”, hän sanoo.

Golfliitto vastaa Kaijan kustannuksista ja tukee pelaajien kisareissua, mutta valtaosan kuluista pelaajat maksavat itse.

”Olen sikäli onnellisessa asemassa, että kotiseurani tukee kilpailemista merkittävästi. Onhan tämä muuten aika kallis reissu”, Master Golfia edustava Siikonen sanoo.

Naisissa kilpaillaan vain henkilökohtaisessa lyöntipelissä, sillä joukkuekilpailuun ei saatu tarpeeksi osallistuvia maita.

Vammaisgolfin virallisia MM-kisoja ei ole aikaisemmin järjestetty. Osittain aktivoituminen liittyy golfin paluuseen olympiaperheeseen, sillä myös vammaisgolf haluttaisiin nähdä mukana paralympialaisten ohjelmassa.

Riossa 2016 vammaisgolf ei ole mukana, mutta Tokion kisoissa 2020 tilanteen toivotaan korjaantuvan. Seuraavan kerran MM-titteleistä kilpaillaan kahden vuoden päästä.

MM-kisojen lisäksi vammaisgolfissa otetaan vielä tänä vuonna käyttöön virallinen maailman-ranking, joka sekin linkittyy paralympia-haaveeseen.

Kilpailu alkaa keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa ja päättyy perjantaina.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)