Sami Välimäki ei ollut tyytyväinen päivän antiin, vaikka saikin puristettua tuloksensa parin alle.
Sami Välimäki (-1) sai korjattua kurssiaan Palm Harborissa Floridassa pelattavassa Valspar Championshipissä. Hän löi PGA Tourin kalenteriin kuuluvan kilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 70, ja lähtee päätöspäivään 31. sijalta.
Välimäki iski kierroksen alussa näyttävän lähestymisen sivallettuaan kolmosväylällä 176-metrisen lyönnin parin sentin päähän reiästä. Matkan varrella tulleet kaksi bogia veivät päivän tuloksen hetkellisesti plussan puolelle, kunnes hän onnistui tekemään Innisbrook Resortin Copperhead Coursen Snake Pitiksi (käärmekuoppa) kutsutulla kentän vaikealla osuudella (16–18) kaksi peräkkäistä birdieä.
Kierroksen päättäneet birdiet eivät kirkastaneet lauantain kokonaiskuvaa Välimäen silmissä.
”Tänään oli huono päivä, mutta kisa on muuten ollut ihan ok. Vähän kehnoa ollut tiiltä kaksi viimeistä päivää. Huomenna olisi mukava saada alhainen kierros”, hän kertoi.
Välimäki jäi kilpailun avaustilastossa toisena päivänä peräkkäin miinukselle. Lauantaina vähän reilummin, sillä lukemalla -1,139 heltisi vasta tilaston 70. sija. Muilla strokes gained -tilastoinnin osa-alueilla Välimäki pääsi plussalle, eniten putissa (+1,273), jossa hän oli kolmannen kierroksen ylempää kastia.
Viktor Hovland this season:
T36
T22
CUT
CUT
CUTThe 2023 #FedExCup champion co-leads entering the final round @ValsparChamp. pic.twitter.com/OmhvtOEW2A
— PGA TOUR (@PGATOUR) March 22, 2025
Innisbrook Resortissa ei tunnetusti kovilla tuloksilla juhlita. Välimäki on kärkeä vain kuusi lyöntiä perässä ja viidettä sijaa jakaviin pelaajiin hänellä on matkaa neljä lyöntiä. Hän pelaa sunnuntaina toisena päivänä peräkkäin Irlannin Seamus Powerin kanssa. He aloittavat finaalikierroksen kello 16.55 Suomen aikaa.
Valspar Championshipin kärjessä on tasaista. Johtopaikkaa pitävät hallussaan Kolumbian Nico Echavarria, USA:n Jacob Bridgeman sekä Norjan Viktor Hovland (-7). Myös viidettä sijaa jakavat USA:n Justin Thomas ja Irlannin Shane Lowry (-5) hamuavat voittotaisteluun.
Lue seuraavaksi: Sami Välimäki ajautui toisella kierroksella vaikeuksiin, mutta peli ei ole vielä pelattu
Kun Välimäki lyö griinibunkkeriin, niin pitää vain kysyä: bogi vai tuplabogi?
On toi lähipeli maagista!
Tänään olisi ollut hyvät mahdollisuudet 20 sakkiin ja sitä kohti oltiin pitkään menossakin. Näin penkkiurheilijana ei vain voi ymmärtää tuollaista 14 väylällä nähtyä sekoilua. Putitkaan eivät tänään kulkeneet.
Harmillista. Sami tarvitsisi yhden hyvän kilpailun jossa pelaisi neljä hyvää kierrosta. Nyt pystyy yhteen hyvään, yhteen tosi huonoon ja kahteen OK kierroksen. Tälläisellä pelillä tulee olemaan kova työ kerätä riittävästi pisteitä kortin säilyttämiseen. Sama koskee muitakin suomalaisia. Sijoilla 30-60 ei kerry riittävästi pisteitä.
Joo siinä 14. väylällä Samin pelikaveri tuli pitkin raffeja ja pelasi birdien. Samilla loistava avaus keskellä väylää optimipaikalla. Siitä sitten vähän vino lyönti raffiin. Jossa sitten Samin vakioräpellykset ja korttiin bogey. Seamus näytti, että takamatkalta voi pelata vielä kovan sijoituksen.