26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Ursula Wikström kiri voittoon Evli Ladies Finnish Openissa

Golf-Talmaa edustava Ursula Wikström pelasi 14 viimeistä reikää kuusi alle ja nousi uransa ensimmäiseen ykköstilaan ammattilaisena. Sanna Nuutinen ja Charlotte Thompson jakoivat toista sijaa.

Päätöspäivä Hill Side Golf & Country Clubilla tarjosi haastajakiertueen kisassa odotetusti jännitystä ja vaihtelevia tilanteita .

Kolumbian superyllättäjä  Laura Sanchez-Zuluaga ei suostunut taipumaan ennakko-odotusten mukaisesti, vaan  aloitti vahvasti ja karkasi parhaimmillaan neljän lyönnin johtoon. Ero supistui kierroksen puoliväliin mennessä, ensimmäisenä Sanchez-Zuluagan ohitti Sanna Nuutinen.

Isä Matti Tuutti sekä oma poika Erni olivat ensimmäisiä onnittelijoita voiton jälkeen. Aviomies Mika Wikström lähti loppuratkaisun hetkillä toiselle työmatkalle.

Ursula Wikström nousi keulaan 13:n eaglellaan, jota ennen hän oli tehnyt kolme birkkua kahdeksan reiän jaksoon. LET:lla työpaikan omaava Wikström eteni tämän jälkeen vahvalla otteella ja uskalluksella loppuun asti.

Kierrostuloksin 71-67-66,-9 voittomarginaalia kertyi kaksi lyöntiä.

”Peli oli varsin tasaista ja varmaa. Tällä kentällä on muutamia reikiä joilla pitää puolustaa, vastapainoksi wedgellä sisään lyötäviä birkkuväyliä on paljon. Hienolta tuntuu voittaa pitkän tauon jälkeen. Toivottavasti tämä tuo tullessaan syksyllä menestystä myös omalla kiertueella”, Wikström mietti kisan jälkeen.

Takaisin Ladies European Tourille

Heinäkuun alussa Wikström pelaa LET:n kisan Thaimaassa, tämän jälkeen on vuorossa Scottish Open, josta parhaat saavat paikkoja British Openiin.

”Tämä oli vasta kauden kolmas kisa, ehkä sekin vaikutti avauspäivän vaihteleviin otteisiin”, hän arveli.

Ladies European Tourilla Wikström on pelannut yli 200 kisaa, kakkoseksi hän on sijoittunut kuudesti.

Sanna Nuutinen paransi yhdellä edellisvuotista sijoitustaan Hill Siden tapahtumassa.

Sanna Nuutinen kävi kisan jälkeen tapahtumia läpi valmentajansa David Silvan kanssa.

”Yhteistyö valmentaja David Silvan kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin”, Wikströmin tavoin loppukaudesta LET:n kisoihin keskittyvä Nuutinen myhäili.

Anna Backman (-2, 11:s) palkittiin parhaana amatöörinä, Ellinoora Moisio ja Noora Tamminen hävisivät hänelle lyönnin.

Linda Henriksson vieraili Hill Sidessa pidetyssä Golfliiton tyttötapahtumassa. Kia ja Sini Mäkelä saivat muistoksi signeeratut pallot.

Let Access Seriesia vakituisesti pelaavista suomalaisista perjantain jälkeen johdossa olleet Tiia Koivisto ja LeenaMakkonen jakoivat sijalukua 20:s, Linda Henriksson oli 48:s.

Kilpailu saa jatkoa

Hill Side Golf & Country club emännöi kuudennen kerran peräkkäin haastajakiertueen kisaa. Kenttä saatiin vaikeasta talvesta huolimatta hyvään kuntoon, järjestelyt toimivat 50 vapaaehtoisen voimin tyylikkäästi ja pelaajat viihtyivät.

Hill Sidessa tehtiin kovasti työtä kisan alla, kenttä saatiin varsin mukavaan kuntoon.

”Let Access Seriesin kanssa olemme neuvotelleet hyvässä hengessä jatkosta. Hill Side on tällä hetkellä paalulla kisajärjestäjän rooliin”,muotoili promoottori Juha Juvonen vuotta 2018.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje