Muistatko, kun suomalaisseuran mestaruuskisoissa pelattiin käsittämätön kierrostulos? - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Muistatko, kun suomalaisseuran mestaruuskisoissa pelattiin käsittämätön kierrostulos?

Tuomas Salmisen tuloskorttiin kirjoitettiin takaysille pelkkiä birdiejä.

SHG:n vuoden 2018 mestiksissä pelattu tulos on tiettävästi Suomen kaikkien aikojen alhaisin kilpailukierros.

Tänä viikonloppuna pelataan ympäri Suomen jälkeen golfseurojen mestaruuskilpailuja. ”Mestiksistä” kerrotaan seuroissa monenlaisia tarinoita, mutta Suur-Helsingin Golfin vuoden 2018 mestaruuskisoissa tapahtui jotain ennenkuulumatonta.

Seuraava juttu julkaistiin alunperin vuoden 2018 elokuussa…

Tuomas Salminen pelasi 56 lyönnin haamukierroksen!

Tuomas Salminen on tehnyt Suur-Helsingin Golfin mestaruuskisoissa golfin suomalaista lajihistoriaa. Salmisen lauantaina kisojen toisella kierroksella Luukin kentällä pelaama tulos 56 (-13) on kautta aikojen kovin Suomessa pelattu kilpailukierros ja suurella todennäköisyydellä kautta aikojen paras 18 reiän golfkierros Suomessa ylipäätään.

Salmisen haamutulos syntyi kaiken lisäksi perin erikoisella tavalla. Viiden pelatun reiän jälkeen Salmisen kortissa oli jo kaksi bogia ja hän oli yhden eaglen ja yhden birdien tehtyään vasta tuloksessa yksi alle parin. Sitten alkoi tapahtua.

Salminen teki ensin kolme perättäistä birdieä ja pelasi ulosmenon tulokseen 30 (-4). Sisääntulo oli sitten todellista ilotulitusta, jonka päätyttyä rei’ille 10–18 oli kirjoitettu puhdas yhdeksän birdien sarja ja tulos 26 (-9).

”Oli vähän hidas startti rundille, mutta sitten tulosta alkoi tulla. Oli tasaista menoa, ja tuli lyötyä paljon hyviä lyöntejä”, Salminen totesi vaatimattomasti.

Tuomas Salminen otti haltuunsa Suomen ennätyksen, jota on lähes mahdotonta rikkoa. Kuva: Juha Hakulinen

Salmisen kortti sisälsi lopulta kaksi paria, kaksi bogia, yhden eaglen ja kolmetoista birdieä. Hurja tulos perustui vahvaan rautapeliin ja varmaan lähipeliin. Kahdennellatoista reiällä Salminen upotti chippinsä reikään, mutta muuten birdie-putit upposivat alle viiden metrin etäisyydeltä.

”Kahdennentoista reiän jälkeen aloin ajatella, että tästähän voisi syntyä ihan hyvä tulos, jos vain jatkan samaan tahtiin. Hyvin sain paikoista viimeisteltyä. Syke ei kohonnut oikeastaan missään vaiheessa”, Tuomas Salminen kertoi.

Luukki-kentän nykyinen par on 69, joten Salminen pelasi kierroksensa yhteensä 13 alle parin.

Luukin yhdeksäs reikä on pelattu tällä kaudella tilapäisesti par-kolmosena uusitulle griinille. Yhdeksännen ja 18. reiän viheriöt ja osin väylätkin uudistettiin täksi kaudeksi, mutta kuiva kesä on viivästyttänyt uusien alueiden käyttöönottoa. Kuivuusongelmaa taas on pahentanut se, ettei Luukissa ole ollenkaan väyläkastelua.

Yhdeksättä reikää ei siis ole päästy pelaamaan vielä täydessä mitassaan. Reikä on kuitenkin sloupattu tälle kaudelle par-kolmoseksi ja kenttä kokonaisparin 69 mukaan. Suur-Helsingin Golfin palvelupäällikön ja Tuomas Salmisen isän, Mikko Salmisen, mukaan reikä pyritään pelaamaan par-nelosena heti olosuhteiden salliessa.

Tuomas Salmisen toisen kierroksen tuloskortti. Yhdeksäs reikä pelataan tällä kaudella par-kolmosena toisin kuin tuloskortissa lukee.

Tuomas Salminen on hallinnut viime vuosina Finnish Touria vuorotellen isoveljensä Mikaelin kanssa. Kiertueen kokonaisrankingin hän vei nimiinsä kausilla 2015 ja 2016.

Mikael Salminen pitää hallussaan Finnish Tourin kaikkien aikojen kierrosennätystä pelattuaan Vuosaaressa tuloksen 60 (-12). Salmisen perheen kierrosennätys siirtyi nyt pikkuveljelle.

Luukki-kentän Salminen muisteli pelanneensa aiemmin parhaimmillaan tulokseen 64. Omakin ennätys toisella kotikentällä parani siis kertaheitolla peräti kahdeksan lyöntiä.

Salmisen Suomen ennätys saattaa jäädä todella pitkäikäiseksi, sillä 56 lyönnin kierrostulosta on lähes mahdotonta rikkoa. Ennätysmies suhtautui kuitenkin saavutukseensa maltillisesti.

”Kyllähän se aina vähän mieltä lämmittää. Nämä ovat kivoja pikku bonuksia”, Salminen totesi.

Suur-Helsingin Golfin mestaruuskilpailuja Salminen (71-56) johtaa 36 reiän jälkeen jo kolmellatoista lyönnillä ennen kentän toimitusjohtajaa Jarkko Raskia (68-72). Suur-Helsingin Golf on yksi harvoista seuroista, joissa mestaruuskisat pelataan yhä 72-reikäisinä. Sunnuntaina edessä on siis vielä uusi 36 reiän urakka.

Tuomas Salminen oli mestaruuskisojen toisella kierroksella omilla luvuillaan ja väreillään.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäki jysäytti PGA Tourilla 11 birdien haamukierroksen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje