16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Tsengille kauden viides voitto

Yani Tsengin kuntokäyrä on vahvasti ylöspäin. Tämä kausi on ollut hänen uransa voitokkain. © Getty Images

Maailmanlistan ykkönen Yani Tseng oli lopulta varsin suvereeni Illinois´ssa pelatussa State Farm Classicissa. Tseng pelasi viimeisen kierroksensa neljä alle parin ja voitti yhteistuloksella 21 alle parin. Toiseksi sijoittunut Cristie Kerr jäi kolmen lyönnin päähän. Tseng teki kisassa vain kolmea bogeya. Kahdella viimeisellä kierroksella ei korttiin paria huonompaa tulosta kirjattu. Voitto oli Tsengille tänä vuonna jo viides. Kaksi ykkössijaa on tullut LPGA:lta, kaksi Ladies European Tourilta ja yksi Taiwanin omalta golfkiertueelta. Toiseksi jäänyt Kerr oli kolmannessa perättäisessä kisassaan toisella sijalla. Kausi on ollut amerikkalaiselle varsin tasaista, sillä yhdeksässä pelaamassaan kisassa Kerr on kuudesti ollut 10 parhaan joukossa.
Minea Blomqvist pelasi viimeisen kierroksensa kaksi alle parin. Yhteistuloksella viisi alle parin suomalainen jakoi 45. sijaa. State Farm Classic oli varmasti Blomqvistille huojentava kokemus, sillä se katkaisi syksystä 2009 jatkuneen karsiutumisputken LPGA:lla. Blomqvist nettosi kisasta teilut 6 000 euroa, kauden kokonaisansiot Ladies European Tourilta ja LPGA:lta nousivat reiluun 40 000 euroon. Toukokuun lopussa pelatun UniCredit Ladies German Openin kakkossijasta Blomqvist sai erään uransa suurimmista shekeistä. Ensi viikolla suomalainen pelaa Sveitsissä Ladies European Tourin kisassa. Kolmen viikon päästä on vuorossa Finnair Masters Talissa. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje