16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Tseng nousi maailman ykköseksi

Yani Tseng on Lorena Ochoan vetäytymisen jälkeen jo neljäs pelaaja naisten World Rankingin kärjessä. © Getty Images

Ursula Wikström uudisti peli-ilmeensä viikossa. Hän karsiutui viikko sitten pelatussa Australian Openissa, mutta Queenslandin turnauksessa suomalaisella oli toinen ääni kellossa. Wikström kärkkyi 54 reiän jälkeen paikkaa kisan kärkikymmenikössä, mutta hänen oli lopulta tyytyminen 23. tilaan.

”Ihan en tänään pysynyt enää kärjen vauhdissa, mutta olen kisaan kyllä tyytyväinen. Peli oli pitkästä aikaa järkevää ja kolme kierrosta ilman bogia on aika loistavaa. Näistä asetelmista on hyvä jatkaa ensi viikon kisaan”, Wikström sanoi.

Hänen suoritustaan tasokkaassa seurassa voi pitää kaikin puolin mallikkaana. Kierrossarja 70-68-67-70 (-13) osoitti, että parhaimpana päivänään Wikströmillä on täydet mahdollisuudet hätyytellä maailman eliittiä. Hän tarvitsisi kuitenkin otteisiinsa vielä annoksen lisää kovuutta ja päättäväisyyttä. Joka tapauksessa viimeistään nyt on selvää, että Wikström on ottanut Suomen ykköspelaajan valtikan haltuunsa Australiassa jälleen karsiutuneelta Minea Blomqvistilta.

Blomqvistin tilanne on kiperä. Vaikka viimeaikojen sairastelut (flunssa ja vatsatauti) ovat verottaneet harjoittelua, ei häneltä tunnu nykyisellään millään löytyvän konsteja yltää kisojen jatkokierroksille. Kun kilpailu toisensa jälkeen jää kesken, se ei ainakaan ruoki menestymisen kannalta pelaajan kaikkein tärkeintä elementtiä, itseluottamusta.

Kauden aloitus naisten Euroopan Tourilla on ollut yhtä Yani Tsengin juhlaa. Hän otti sunnuntaina viikon sisällä jo toisen voittonsa nousten samalla maailman rankingykköseksi ensimmäistä kertaa urallaan. Tseng (-24) pelasi ANZ Ladies Mastersin päätöskierroksella tuloksen 68 jättäen StacyLewisin ja kovasti kirineen Nikki Campbellin neljän lyönnin päähän.

Lewis ja Campbell kävivät ulosmenossa jo Tsengin kintereillä, mutta birdiet Royal Pinesin 9:nnellä ja 12:nnella ratkaisivat voiton taiwanilaiselle lopullisesti.

Ryann O’Toole (-18) oli neljäs, Lee-Ann Pacen, Amanda Blumenherstin, Sarah-Jane Smithin ja amatööri Cecilia Chon jaettua viidennen sijan tuloksellaan -17. Maailmanlistan kärjestä syrjäytetty Jiyai Shin ei ollut mukana Kultarannikolla pelatussa turnauksessa.

LET-kiertueen seuraava kilpailu pelataan tulevalla viikolla Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa.

Poimintoja:

9. Karrie Webb, -16 9. Christina Kim, -16 15. Melissa Reid, -14 15. Katherine Hull, -14 42. Alexis Thompson, -10 64. Laura Davis, -4

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje