26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Tseng ei hellitä tahtiaan

Yani Tsengin murskatahti jatkui Kiinassa. © Getty Images

Annika Sörenstam ja Lorena Ochoa ovat saaneet arvoisensa manttelinperijän maailman johtavana naisgolfarina. Ilmiömäistä kautta pelaava Yani Tseng voitti Kiinassa pelatun Suzhou Taihu Ladies Openin jäätävän esityksen päätteeksi. Voitto oli hänelle neljässä viimeisessä turnauksessa kolmas ja tänä vuonna kaikkiaan jo 11:s.

Viisinkertainen major-voittaja löi kauniissa säässä pelatun finaalikierroksen 66 lyönnillä, repäisten seitsemän lyönnin marginaalin toiseksi sijoittuneeseen Pernilla Lindbergiin.

”Pelasin tänään luotettavasti. Pysyin kärsivällisenä ja upotin monta tärkeätä puttia. Olen hyvin ylpeä itsestäni”, Tseng sanoi.

Kysyttäessä, mikä on hänen ylivoimansa salaisuus, Tseng vastasi: ”En osaa sanoa. Etenen vain lyönnin kerrallaan ja koetan olla kärsivällinen. Yritän myös oppia virheistä.”

Sunnuntaina kuusi birdietä tehnyt taiwanilainen päätyi lopputulokseen -16, mikä muodostui kierrossarjasta: 68-66-66.

Lindberg pysyi voittajan kyydissä ulosmenon puoliväliin saakka, mutta Tsengin kolme perättäistä birdietä rei’illä 5-7 olivat ruotsalaiselle shokkihoitoa. Lindberg tuli 14. reiällä vielä kolmen lyönnin päähän, kunnes Tseng karkasi häneltä lopullisesti.

”Kun Yani ei tehnyt alussa birdieitä, uskoin vielä mahdollisuuksiini. Mutta sitten hän meni jo menojaan”, ensimmäistä ammattilaisvoittoaan kiikaroinut Lindberg sanoi.

Ursula

Tseng oli houkutellut Suzhouhun poikkeuksellisen paljon yleisöä. Kameroiden räiske sai harvoin mihinkään reagoivan pelaajan huomauttamaan yleisöä 12. tiillä, vaikka aihetta tähän olisi ollut useimminkin.

”Päätin olla välittämättä kameroista. Olin vain iloinen, että niin paljon yleisöä oli tullut katsomaan turnausta”, hän sanoi.

Suzhoun turnaus sujui suomalaisittain ilahduttavasti, sillä kolme sinivalkoista sijoittui 25 parhaan joukkoon. Joukon upeimmasta esityksestä vastasi yhdeksänneksi venynyt Ursula Wikström (-6). Ilman ulosmenon kahta bogia Wikström olisi taistellut sunnuntaina jopa kakkostilasta. Joka tapauksessa saaliina oli jo kauden kolmas top-10-sijoitus.

”Tuuli oli tänään kovempi kuin eilen, ja kun lyönti oli vähän hakusessa, en saanut palloa niin lähelle reikää kuin olisin halunnut. Päivään mahtui kuitenkin hyviä par-pelastuksia ja puttaaminen oli muutenkin ihan ok. Kokonaisuutena ihan ok Kiinan reissu”, palkintorahaa lähes 8000 euroa kuitannut Wikström sanoi.

Wikströmin tavoin finaalikierroksen 71 lyönnillä pelannut Minea Blomqvist (-3) oli 21:s ja Kaisa Ruuttila (-1) 25:s. Turnauksen suomalaista parhaiten aloittanut Jenni Kuosa (par) sijoittui lopulta 33:nneksi.

LET-kiertueen seuraava turnaus pelataan Intiassa 9.-11.12.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje