Tilanne pistelistalla kiristyy – Vieläkö Sami Välimäen on lähdettävä bägin kanssa ison meren taakse? - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tilanne pistelistalla kiristyy – Vieläkö Sami Välimäen on lähdettävä bägin kanssa ison meren taakse?

Sami Välimäen kortti ei ole saanut vielä sinettiään. Pikapuoliin selviää, aikooko hän osallistua Georgiassa pelattavaan kauden päätösturnaukseen. Kuva: Getty Images

Austin Eckroat otti jo kauden toisen voittonsa Meksikossa.

PGA Tourin syyssarjan kilpailuissa käydään lujaa taistelua ensi vuoden korteista. Pelioikeuden uusii pistelistan 125 parasta, ja rankingissa alkaa olla ratkaisun hetket käsillä.

Kiertueen suomalaispelaaja Sami Välimäki ei ollut mukana Meksikossa viikonvaihteessa käydyssä Meksikon turnauksessa. Hän menetti asemiaan FedEx Cup Fall -listalla kolme sijaa ollen pisteissä nyt 117. tilalla.

Välimäen ranking-sijoitus on laskenut loka-marraskuun aikana pelatuissa viidessä kilpailussa yhteensä 14 pykälää. Kautta on jäljellä vielä kaksi turnausta, joista tämän viikon Bermuda Championshipiin hän ei varmuudella osallistu.

Pelaajan oli alun perin määrä päättää kautensa lokakuun lopussa käytyyn Japanin turnaukseen. Välimäki jätti kuitenkin takaportin auki viimeiseen kilpailuun, mikäli tilanne pistelistalla kävisi tiukaksi. Osallistujalista Georgiassa 21.– 24. marraskuuta pelattavaan RSM Classiciin julkaistaan perjantaina, joten hänen on tehtävä ratkaisunsa lähipäivien aikana.

Välimäellä on siviilielämässä käsillä jännittävät hetket, sillä hänen puolisonsa odottaa perheen esikoista. Lapsen syntymän laskettu aika osuu tälle viikolle.

Eckroatin komea loppukiri muille liikaa

Tiger Woodsin suunnittelemalla El Cardonal at Diamante -kentällä pelattu World Wide Technology oli lopulta Austin Eckroatin (-24) heiniä. Päätöspäivän kovimmalla kierroksella 11 birdieä takonut Eckroat jätti toisen sijan jakaneet Justin Lowerin ja Carson Youngin yhden lyönnin päähän.

Voitto oli Eckroatin, 25, kauden ja uran toinen PGA Tourilla. Ensimmäinen tuli maaliskuussa Floridassa pelatussa Cognizant Classicissa.

Eckroat pelasi mainion amatööriuran vahvassa Oklahoma State -yliopiston college-golfjoukkueessa, jonka riveissä hän voitti neljä All-American-titteliä ja yhden NCAA-joukkuetittelin.

Lähes 1,3 miljoonaa dollaria palkintorahaa Los Cabosissa tienannut Eckroat ansaitsi myös paikan ensi kevään Masters Tournamentiin sekä kauden toiseen major-kilpailuun PGA Championshipiin. Eckroatin paras saavutus majoreissa on vuoden 2023 U.S. Openin kymmenes sija. Tuore voitto nosti hänet maailmanlistalla sijalle 38.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (11 kpl)