26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Tiia Koivisto jahtaa kauden neljättä top 10 -sijoitustaan LETAS-kiertueella

Tiia Koivisto on LETAS-kiertueen rankingissa toiseksi parhaana suomalaisena sijalla 15. Kuva: Tristan Jones/LET

Uran paras sijoitus on kuitenkin peräisin viime vuodelta.

Tiia Koivisto on kuulunut tänä vuonna kansainvälisen kilpagolfin suomalaishahmoihin. Naisten kakkoskiertueen kisoja vuodesta 2017 kiertänyt pelaaja on sijoittunut kuluvalla kaudella kolmesti kymmenen joukkoon, eikä tämänkään viikon turnauksen avauskierroksen perusteella näytä hassummalta.

Hän pelasi Englannissa Stoke By Naylandissa alkaneen WPGA International Challenge -kilpailun ensimmäisenä päivänä tuloksen 71 (-1). Se oikeuttaa jaettuun 10. sijaan.

Koivisto sai kunnolla vauhtia kierrokseensa tehtyään etuysin puolivälissä kolmen birdien suoran. Tätä seurasi kaksi peräkkäistä bogia, kunnes koitti rauhallisempi vaihe. Loput parista poikenneet reikätulokset osuivat reikien 14–17 jaksoon kahden birdien ja kahden bogeyn muodossa.

Hirvihaara Golfin pelaajalla on kärkeen matkaa neljä lyöntiä, mutta viidettä sijaa jakaviin eroa on vain yksi lyönti.

Palkintoarvoltaan 35 000 euron turnauksen johtopaikan jakavat Italian Lucrezia Colombotto Rosso ja Englannin Rachael Goodall.

LET Access Series -kiertueen rankingissa toisena oleva Sanna Nuutinen ja Niina Liias jakavat 46. sijaa tuloksellaan 75 (+3).

Ranking-voitto on kallistumassa pistetilastoa johtavan Englannin Hayley Davisin suuntaan, sillä Nuutinen ei nähtävästi osallistu LET-kiireidensä vuoksi kahteen viimeiseen kilpailuun.

Davis on WPGA International Challengessa 18. reiän jälkeen tasatuloksessa muun muassa Koiviston kanssa.

Koivisto on rankingissa sijalla 15, joten hän taistelee vielä LET-kategoriasta isolla onnistumisella syksyn viimeisissä kilpailussa. Pääkiertueen kortti irtoaa pistetilaston viidelle ensimmäiselle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje