16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Tiia Koivisto ja Leena Makkonen Evli Ladies Finnish Openin kärkeen

Suomalaisista kärkikymmenikköön nousi Koiviston (-4) ja Makkosen (-4) lisäksi myös neljättä sijaa jakava Ellinoora Moisio (-3).

Olosuhteet tuloksenteolle olivat perjantaina Hillside Golf & Country Clubin kentällä erinomaiset sateen pehmitettyä torstain aikana viheriöitä. Sää lämpeni hieman kolean aamun jälkeen, tuulta ei ollut nimeksikään.

Tiia Koivisto nousi aamupäivällä kahdeksan viimeisen reiän aikana tekemillään neljällä birdiellään tulokseen 67. Ensimmäistä kertaa elämässään hän pelasi kierroksen tekemättä yhtään bogia.

”Alku oli hankala, upotin ykkösellä nelimetrisen parputin. Lähipeli oli tehokasta ensimmäisillä viheriöillä, se piti minut pelissä. Sisääntulo oli vankkaa tekemistä”, 23-vuotias Hirvihaaraa edustava Koivisto ynnäili.

Hän pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Viidessä ensimmäisessä Let Access Seriesin kisassa saldona on kaksi jatkoonpääsyä, joista toinen on komeasti neljäs tila.

”Paljon on ollut opettelua ja totuttelua. Kyllä minun tasoni tälläkin kiertueella pitäisi riittää”, hän vakuutti.

Valmentaja Leena Makkosen tukena

Mikkelin Golfia edustava Leena Makkonen tehtaili ulosmenossa neljä birkkua, kentän 13:lla vielä viidennen. Ainoa erhe tuli 16:lla, jossa Makkonen otti lyhyeltä matkalta kolme puttia ja bogin.

Leena Makkosen ja Jarno Hovilan yhteistyö ja rutiinien rakentaminen toimivat mainiosti perjantaina.

”Olin jännittynut kierroksen alkuvaiheilla. Se olotila pysyi läpi iltapäivän, mutta peli kantoi lopulta hyvin loppuun. Jarno oli taas mies paikallaan caddienä, hän toi lisää itseluottamusta tekemiseen”, kolmatta kautta haastajakiertuetta pelaava Makkonen kiitteli valmentajaansa Jarno Hovilaa, jonka uran kovin saavutus on Erkko Trophyn voitto vuonna 2006.

Makkonen on johtanut kerran aiemminkin Let Acccess Seriesilla, voittotaistoista ei kuitenkaan ole ammattilaisena kokemusta.

Koiviston ja Makkosen lisäksi Ellinoora Moisio ( 68,-3) oli avauspäivän yllättäjiä.

Yhteensä 16 pelaaja kiersi alle parin, suomalaisten määrä nousi ilahduttavasti viiteen Anna Backmanin (-1) sekä Sanna Nuutisen (-1) ansiosta.

Ulkomaisista suosikeista parhaissa asemissa ovat Solheim Cupissakin pelannut kolminkertainen LET:n kisan voittaja Linda Wessberg (-2) sekä Englannin nouseva tähti Meghan Maclaren (-2), joka raivasi maanantaina karsintojen kautta paikan US Openiin.

Suomalaistähdille jäi takamatkaa

Ursula Wikstöm (par) onnistui parhaiten Suomen ykköstykeistä, Noora Tammisella (+1) oli lyönti enemmän, Daniella Barrettilla kaksi (+2).

Noora Tammisella on kärkeen matkaa viisi lyöntiä, pelejä on jäljellä 36 reikää.

Linda Henriksson sai tuloksekseeen +3, Oona Vartiainen ja Krista Bakker +4. Matilda Castrenin (+6) peli lähti parin erheen takia jo alkureiíllä väärään suuntaan, eikä hän kyennyt junaa kääntämään.

Kisat käynnistyvät myös lauantaina ja sunnuntaina kello 8.00 . Sunnuntaina kärkiryhmät pääsevät kentälle noin klo 9.30 riippuen cutin selvittäneiden pelaajien määrästä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje