16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tiger avaa kauden San Diegossa

Uusi vuosi, uusi svingi? Tiger Woods on harjoitellut Sean Foleyn opein kompaktimpaa lyömistä © Getty Images

Uusi

PGA Tourilla on pelattu jo kolme kisaa, tästä huolimatta kauden voidaan sanoa todenteolla käynnistyvän Torrey Pinesin perinteisellä kisalla, joka viimeisten vuosien ajan on kulkenut nimellä Farmers Insurance Open.

Varsinkin Torrey Pinesin ykköskenttä, South Course on todellinen klassikko jolla kisaa on pelattu vuodesta 1968. TigerWoodsin edellinen esiintyminen on kesäkuulta 2008 jolloin hän kukisti US Openissa Rocco Mediaten vasta uusinnan jälkeen. Woods on voittanut tämän lisäksi talvella pelattavan PGA Tourin kisan Torrey Pinesin kahdella kentällä kuudesti . Kun US Open lasketaan mukaan, Woodsilla on kentiltä viisi perättäistä ykköstilaa! Eikä tässä vielä kaikki. Juniorivuosinaan Woods dominioi ikäistensä sarjoja Junior World Golf Championshipissa. Hän voitti sen kuusi kertaa 1984-1991.

Woodsille kauteen 2011 starttaaminen on voitottomasta edellisvuodesta huolimatta aiempia helpompaa. 2008 polvi vaivasi alkuvuoden ja päätti kauden jo ennen juhannusta. Seuraavan vuoden maaliskuussa Tiger pääsi kisakentille yhdeksän kuukauden tauon jälkeen, viimevuonna hän joutui suoraan Mastersiin sekoilujensa aiheuttaman tauon jälkeen.

Oleellinen kysymys tietty kuuluu, kuinka valmis Woods on Sean Foleyn kanssa tehtävien svingimuutosten kanssa? Edellisvuoden loppu antoi viitteitä paremmasta. Ryder Cup sujui pisteillä mitattuna paremmin kuin koskaan, Australiassa hän lopetti kisan pelaamalla 65, omassa kutsukisassa joulukuussa voitto oli käden ulottuvilla, kunnes sen hänen edestään vei Graeme McDowell.

Ei ole yllätys, että järjestäjät ovat laittaneet Woodsin pelaamaan torstaina ja perjantaina nostalgisesti Rocco Mediaten kanssa. Ryhmän kolmas mies on loukkaantumisten johdosta edellisvuonna takariviin pudonnnut Anthony Kim. Kolmikko voi saada peliinsä lentävän lähdön, sillä he pelaavat torstaina tuloksellisesti helpompaa North Coursea.

Phil Mickelsonin vaikea jakso

Phil

Tiger sekä kisan kakkossuosikki Phil Mickelson voivat molemmat kutsua Torrey Pinesia nuoruusvuosiensa kotikentäksi. Abu Dhabissa viikonloppuna kisaillut Mickelson on voittanut Torrey Pinesissa kolmasti, San Diegon kasvatti nauttii alueella tavallistakin suurempaa kansansuosiota. Mickelsonin odotettiin viimevuoden alkuvaiheilla ottavan Tiger Woodsilta maailman golfkuninkuuden. Mastersin voitto tuki tätä ennustetta, alkukesän jälkeen hän oli kuitenkin varsin ponneton esitystensä kanssa. Mickelson on US OPenin jälkeen pelannut 11 kisaa ja sijoittunut vain kerran kymmenen joukkoon.

Koko uraa leimaava esitysten epätasaisuus on jättämässä Mickelsonin statistiksi Lee Westwoodin, Martin Kaymerin ja Tiger Woodsin taistellessa maailmanlistan ykkösmiehen paikasta. Taidot eivät toki ole minnekään hävinneet. Torrey Pinesissa Mickelson on jokeri, joka parhaimmillaan voi nousta näyttävälläkin esityksellä kisan kärkeen.

Rakentuuko

Dustin Johnson kiertää Torrey Pinesissa Mickelsonin parina kuten Ryder Cupissa ja tuo varmasti eloa tapahtumaan. Johnsonin ja Natalie Gulbisin romanssihuhut ovat hälvenneet ainakin hetkeksi, viikonloppuna Johnson pelaa kauden toisen kisansa peruttuaan osallistumisensa ”kohun” seurauksena Hawaijin kakkoskisasta.

Rickie Fowlerilta odotetaan vahvaa panosta. Edellisvuonna hän oli ensimmäisellä yrittämällään kymmenen joukossa. Fowler on muuttanut, kuten Tiger uransa alkuvaiheilla, veroteknisistä syistä Floridaan josta hän osti asunnon.

Eurooppalaishuipuista mukana on vain PGA Tourilla jo vuosia pelannut, ja edelliskaudella kaksi kertaa ykköstilaan yltänyt Justin Rose. Ruotsalaisia on mukana neljä, suurimmat odotukset kohdistuvat Carl Petterssoniin, joka väläytti muutaman kuukauden surkean jakson jälkeen hyviä otteita kauden avauskisassa. Pettersson oli Torrey Pinesissa kakkonen jo vuonna 2003.

Vijay Singh yllättäjänä?

Camilo

Torrey Pinesin kisan voittoa puolustaa Tourin hitaimmman pelaajan maineessa oleva Ben Crane. Supersuosikkien takaa voi nousta kärkeen suuri joukko yllättäjiä. Vijay Singh on pelannut kaksi edelliskautta täydellisesti ”vihkoon”. Yhteensä viisi sijoitusta top-teniin on Singhille todella laiha saldo. Osasyynä käy varmasti sitkeä polvivammma joka vaati leikkauksen. Tällähetkellä Singh on maailmanlistan 105:s .Taitojensa ja motivaation osalta hän lukeutuu edelleen maailmanhuippuihin kun palaset loksahtavat kohdalleen.

Helmikuussa 48-vuotta täyttävä Singh voitti vielä 2008 kolme kertaa, huippuvuonnaan 2004 hän nosti pelkästään PGA Tourilla voittokannun päänsä päälle yhdeksän kertaa! Torrey Pinesita Singhilla ei ole vielä voittoja.Aktiivipelaajista hänellä on niitä PGA Tourilla kolmanneksi eniten (34) Tigerin ja Phil Mickelsonin jälkeen.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje