16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

The Match: Woods vastaan Mickelson, osa 2 – tästä on kysymys

Tiger Woods ja Peyton Manning pelaavat parina hyväntekeväisyysottelussa.

Tiger Woodsilla on revanssiottelussa tällä kertaa kotikenttäetu.

Viime sunnuntain TaylorMade Driving Relief -ottelu oli kaukana täydellisestä, mutta kilpagolfin ystäville se antoi kuitenkin kauan kaivatun hengähdystauon maailman nykytilasta. Samalla se tarjosi välähdyksen siitä, miltä golfin uusi normaali saattaa lähitulevaisuudessa näyttää.

Ensi sunnuntaina saadaan seurata seuraavaa ottelua, The Match – Champions for Charity. Ottamatta mitään pois Rory McIlroylta, Dustin Johnsonilta, Rickie Fowlerilta ja Matthew Wolffilta The Matchin pelaajanelikossa on vielä hieman enemmän tähtisikermää, kun mukana ovat Tiger Woods ja Phil Mickelson sekä amerikkalaisen jalkapallon legendat Peyton Manning ja Tom Brady.

Kaikki, mitä sinun tulee ottelusta etukäteen tietää, tulee tässä:

Joukkueet

Kaksimiehisjoukkuein pelattavassa ottelussa ovat vastakkain Tiger Woodsin ja Peyton Manningin muodostama duo sekä Phil Mickelsonista ja Tom Bradysta koostuva kaksikko.

Pelimuoto

Ottelun pelataan 18 reiän reikäpelinä, mutta etuysillä ja takaysillä pelimuodot poikkeavat toisistaan. Ensimmäisellä yhdeksiköllä pelimuotona on four-ball, joka harrastelijoiden keskuudessa tunnetaan myös nimellä bestball. Kumpikin parista pelaa omaa palloaan reikään asti, ja parin parempi tulos on joukkueen tulos kyseisellä reiällä. Paremman tuloksen tehnyt joukkue voittaa reiän. Brady ja Manning saavat molemmat etuysillä kolme lyöntiä eteen: yhden par 3:lla, yhden par 4:lla ja yhden par 5:lla. Tarkat tasoitusreiät päätetään myöhemmin.

Takayhdeksiköllä joukkueiden pelimuotona on modified alternate shot (tunnetaan Suomessa paremmin greensomena). Tässä pelimuodossa kumpikin joukkueen jäsen lyö avauslyönnin, jonka jälkeen valitaan avauksista parempi ja kyseistä palloa jatketaan vuorotellen lyöden reikään asti. Takaysi pelataan ilman tasoituksia.

Mikäli ottelu on 18 reiän jälkeen tasatilanteessa, jatketaan lyhennetylle jatkoreiälle, jossa pelimuotona on edelleen modified alternate shot. Uusinnassa kentän päätösreikä pelataan uudelleen lyömällä avaukset noin 90-110 metrin päässä griinistä. Uusintaa jatketaan, kunnes voittaja on selvillä.

Mistä ottelun voi katsoa?

The Match: Champions for Charity televisioidaan CNN International, TNT-, TBS-, truTV- ja HLN-kanavilla sunnuntaina 24.5. alkaen klo 21:00 Suomen aikaa.

Kenttä

Ottelu pelataan Medalist Golf Clubilla Hobe Soundissa Floridassa. Greg Normanin ja Pete Dyen vuonna 1995 piirtämän kentän suunnitteli uudelleen Bobby Weed vuonna 2015. Tiger Woodsilla pitäisi olla klubin jäsenenä huomattava kotikenttäetu.

Hyväntekeväisyys

WarnerMedia ja ottelun neljä pelaajaa tekevät yhteensä kymmenen miljoonan dollarin lahjoituksen COVID-19-taudin hätäavulle. Ottelun yhteistyökumppanina toimii vähävaraisille ruoka-apua toimittava järjestö ALL IN Challenge. Kierroksen aikana pelataan myös muita hyväntekeväisyyshaasteita.

Lisähaasteet

Toistaiseksi on kerrottu kahdesta erillisestä haasteesta ottelun sisällä. Yahoo Sportsin mukaan pelaajat pelaavat Medalistin viidennen reiän (par 4) vain yhdellä mailalla – haaste, joka on kopioitu suoraan viime syksynä Japanissa pelatusta MGM Resort’s The Challenge -ottelusta, jossa Tiger oli yksi neljästä osallistujasta. Bleacher Report kertoi puolestaan tiistaina, että Charles Barkley (entinen koripallon NBA-tähti), joka toimii yhtenä ottelun tv-kommentaattoreista, pelaa yhden reiän osana Bogey tai parempi -haastetta, jossa on jaossa 200 000 dollarin hyväntekeväisyyspotti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)