Hattu-Tapio Pulkkanen (-10) on kahden lyönnin päässä kärjestä, Oliver Lindell (-3) hakee viikonloppuna Hainan Openissa nousua sijaluvulta 31:s.
Etelä-Afrikan Erik Van Rooyen (-12) johtaa Challenge Tourin osakilpailua Hainanin lomasaarella. Rory Hie (-11) sekä Tapio Pulkkanen (-10) ovat lähimmät uhkaajat.
Hattu-Tapio Pulkkanen sai vauhdin päälle kierrokselleen seitsemän reikää pelattuaan. Seuraavat kymmenen hän pelasi kuusi alle, mutta teki viimeisellä (kentän yhdeksäs) bogin. Tuntuma kärkeen on todella hyvä, Van Rooyen on vain kahden lyönnin päässä.
”Hyvä päivä tänään. Lyönti oli paljon parempi kuin torstaina. Sain rangella juonesta kiinni. Oli silleen tasaista menemistä. Päivän kohokohta oli varmasti (par 5) kuutosen draivi ja rautakakkonen griinille. Ihan en eaglea saanut ujutettua sisään, mutta hyvä birdie. Hyvä fiilis on kahdelle viimeiselle kierrokselle lähdettäessä”, Pulkkanen tunnelmoi tuoreeltaan kierroksen jälkeen.
Oliver Lindellin taistelu lähipelissä tuotti tulosta
Kun kierrokselle kertyy vain 25 puttia, on bägin paras maila helppo nimetä putteriksi. Tähänkin määrään mahtuu yksi kolmen putin viheriö.
”Minulla oli vain yhdeksän viheriöosumaa. Yhden draivin löin ulos kentältä, boksista oli muutenkin vaikeuksia. Rankka päivä, pysyin hyvän lähipelin avulla leikissä mukana”, Oliver Lindell arvioi tekemisiään.

Epävarmat avaukset teettivät Oliver Lindellille huomattavan paljon ylitöitä Kiinan kisan toisena päivänä.
Lindell saa yhteistuloksellaan kolme alle näyttöpaikan kahdelle viimeiselle päivälle. Jokainen euro on merkityksellinen Tourin nuorimman pelaajan taistelessa paikasta rahalistan 45:n ensimmäisen joukkoon ja samalla CT:n päätöskisaan Omaniin.
Ennen kisaa hän oli 43:s. Haastetta vaikeuttaa se, että Lindell joutuu armeijaan astumisen takia jättämään Ras Al Khaimahissa pelattavan kilpailun väliin.