Taistelu jatkuu! Pulkkanen tavoittelee uuden caddien kanssa kärkeä päätöspäivänä - Golfpiste.com

4.2.–11.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista

4.2.–11.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Taistelu jatkuu! Pulkkanen tavoittelee uuden caddien kanssa kärkeä päätöspäivänä

Tapio Pulkkanen sai kierroksen edetessä pelinsä kulkemaan. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkanen on kolme lyöntiä Bahrainin kisaa johtavaa Callum Tarrenia perässä.

Tapio Pulkkanen (-10) säilytti näköyhteyden kärkeen Bahrainin DP World Tour -kilpailussa. Hän pelasi lauantaina tuloksen 71, ja lähtee finaalikierrokselle kolme lyöntiä turnausta johtavasta Callum Tarrenista.

Kierroksen alku sujui kymmenettä sijaa jakavalta Pulkkaselta nihkeästi, mutta hän terästäytyi etuysin jälkipuolella. Kymen Golfin mies pelasi kahdeksan reikää neljä alle, kunnes lopussa tuli pientä takapakkia kahden bogin muodossa.

Pulkkasella kävi 17. reiän 109-metrisessä lähestymisessä hieman epäonnea: pallo oli jo jäämässä hyvälle birdie-paikalle, kunnes pallo vierähti viimeisillä pyörähdyksillään takana olevaa rinnettä alas, eikä hän onnistunut heikon chipin jälkeen pelastamaan paria.

”Vähän tahmainen alku jälleen, mutta puolivälissä alkoi taas kulkea ihan kivasti. Vaikeita lippuja oli ylähyllyillä tänään, ja muutamat kolmeputtiset tuli juuri noista hyllyille puttaamisista. Takalenkillä oli pari aika haastavaa paikkaa lähipelissä, ja sieltä tuli pari bogia korttiin”, Pulkkanen sanoi.

Hän menetti sijoitustaan viisi pykälää kolmannella kierroksella, mutta sai kärkeä kiinni yhden lyönnin. Ero on vahvalla pelillä otettavissa Royal Golf Clubin kentällä kiinni.

”Huomenna on luvattu taas enemmän tuulta. Yritän osua enemmän väyliin, jos niistä saisi paikkoja rakennettua”, Pulkkanen totesi.

Hän missasi lauantaina seitsemän väylää ja sivalsi yhden par-kolmosen tiilyönnin bunkkeriin. Pieni lisätarkkuus lyöntipaikoilla ei olisi nousua ajatellen pahitteeksi.

Pulkkanen aloitti viime viikolla yhteistyön eteläafrikkalaisen caddien Alan Burnsin kanssa. Burns on toiminut aiemmin muun muassa George Coetzeen, Zander Lombardin, Justin Hardingin ja Wilco Nienaberin caddiena. Viime vuoden puolella pelatuissa Australian kilpailuissa Pulkkasella oli paikallisia caddieja. Pulkkasen bägin kantajana aiempina DPWT-vuosina toiminut Riku Mattila työskentelee tällä hetkellä itävaltalaisen Matthias Schwabin palveluksessa.

Brandon Robinson Thompson, Daniel Brown, Pablo Larrazabal ja Pulkkasen kanssa lauantaina pelannut Francesco Laporta (-12) jakavat Bahrain Championshipissä toista sijaa, lyönnin päässä johdossa olevasta Callum Tarrenista. Tästä viisikosta vain Larrazabal ja Brown ovat voittaneet DP World Tourilla.

Tapio Pulkkanen pelaa sunnuntain kierroksen Ruotsin Joakim Lagergrenin seurassa. Kaksikon lähtöaika on kello 10.20 Suomen aikaa.

Lue seuraavaksi: Suomalaisten osat vaihtuivat DPWT:llä - Pulkkanen kärkikahinoihin, Lindell ensimmäisen kerran laulukuoroon

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (27 kpl)