16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Taistelu FedEx Cupin voitosta kiristyy, kun maailmanlistan ykkösen ote horjuu

Xander Schauffele on enää lyönnin päässä Scottie Scheffleristä. Kuva: Getty Images

Scottie Schefflerin avauspäivänä hankkima tuhti etumatka on jo lähes kurottu kiinni.

Epävakaa sää haittasi lauantaina East Lake Golf Clubilla Atlantassa pelattavan PGA Tourin finaalikilpailun edistymistä. Kisa keskeytyi kahdesti, ja jälkimmäisen ukkostauon koittaessa illalla puoli seitsemän aikaa, turnauksen johto ilmoitti pelin jatkumisesta seuraavana päivänä.

Tiilanne kärjessä kiristyy, kun kolmannelle kierrokselle kahden lyönnin takaa-ajoasemassa lähtenyt Xander Schauffele (-18) on onnistunut puolittamaan Scottie Schefflerin (-19) etumatkan. Kaksikko jatkaa kierrostaan sunnuntaiaamuna 13. reiältä.

Scheffler ja Schauffele ovat saamassa kantaansa uusia mestariehdokkaita, sillä erinomaista kierrosta pelaavat Sungjae Im (-16), Rory McIlroy (-15), Justin Thomas (-14) ja Sepp Straka (-14) ovat hivuttautuneet näköetäisyydelle. Kun listaan lisätään vielä Jon Rahm (-14) ja puolustava mestari Patrick Cantlay (-14), on kaikkiaan kahdeksan pelaajaa viiden lyönnin sisällä kärjestä.

Maailmanlistan ykkönen Scheffler on kierrostaan par-tilanteessa, ja häntä heikommin kolmannella kierroksella on pelannut Tour Championshipissä mukana olevista kilpailijoista vain kaksi pelaajaa.

”En pelannut parastani, mutta onnistuin pysymään kuvassa mukana. Odotin pääseväni tekemään hyviä ratkaisuja kierroksen loppupuolella, mutta sitten äänimerkki keskeytti pelit”, sanoi Scheffler, jolla oli 18 reiän jälkeen vielä viiden lyönnin etumatka.

Scheffler sai FedEx Cupin pistetilaston ykkösenä finaaliturnaukseen lähtötilanteen -10. Kun lähtötilanteita ei oteta huomioon, parhaiten tähän asti Tour Championshipissä ovat pelanneet Sungjae Im ja Xander Schauffele, jotka ovat 12 alle parin.

Kilpailijoista yli puolet palaa sunnuntaina kello 9.45 paikallista aikaa jatkamaan kolmannen kierroksensa loppuun. Maaliin saakka ehtineistä parhaan tuloksen, 63, on pelannut otteitaan päivästä toiseen rutkasti kohentanut Hideki Matsuayma (-13). Japanilainen jakaa tässä vaiheessa yhdeksättä sijaa. Nousu voittotaisteluun vaatinee kuitenkin häneltä päätöspäivänä lähes haamusuoritusta.

Finaaliturnauksen voittaja kuittaa sunnuntaina hulppean 18 miljoonan dollarin palkintosumman. Kakkoselle heltiää 6,5 miljoonaa ja kolmoselle 5 miljoonaa taalaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje