Suomi ei lukeudu suosikeihin EM-kisoissa, mutta takavuosien onnistumiset osoittavat yllätyksille olevan sijansa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Suomi ei lukeudu suosikeihin EM-kisoissa, mutta takavuosien onnistumiset osoittavat yllätyksille olevan sijansa

Elina Saksa (vas.) ja Fanni Grönlund (oik.) edustivat Suomea myös viime vuonna.

Golfin EM-joukkuekilpailut alkavat tänään. Suomen amatöörimaajoukkueet taistelevat tällä viikolla menestyksestä EM-viheriöillä. Naiset pelaavat 9.–13.7. Espanjassa, miehet Italiassa, pojat Itävallassa ja tytöt Ruotsissa.

EM-kilpailut starttaavat tiistaina ensimmäisellä lyöntipeliosuudella. Kaava on sama kaikissa turnauksissa: kahtena ensimmäisenä päivänä jokainen joukkueen jäsen pelaa henkilökohtaisen lyöntipelikierroksen, ja yhteistulokseen lasketaan viisi parasta tulosta.

36 reiän lyöntipelitulosten perusteella joukkueet jaetaan lohkoihin, siten että kahdeksan parasta ratkaisevat mitalien kohtalon. Torstaista lauantaihin pelataan reikäpelejä cup-kaaviolla ja mitalistit ovat selvillä lauantaina iltapäivällä.

Viime vuonna yksikään Suomen joukkueista ei selviytynyt ykköslohkoon ja mitalipeleihin. Miehet olivat parhaimpina 9. sijalla.

Puhtaasti pelaajien maailmanlistan rankingeja maittain vertailemalla Suomen joukkueet eivät tänäkään vuonna huippusijoituksilla juhlisi – mikään joukkueista ei siinä vertailussa yltäisi 10 parhaan joukkoon.

Ykköslohko on kuitenkin tavoitteena kaikilla, ja joukkueformaatissa melkein mikä tahansa on mahdollista tilastoista huolimatta: sen ovat osoittaneet 2010-luvulla Suomen saavuttamat kulta (2018/miehet) ja hopea (2014/naiset) sekä pronssi (2013/naiset).

Naiset

Naisten joukkue pelaa helteisessä Madridissa yhdellä Espanjan vanhimmista kentistä.

Joukkue on uudistunut viime vuoden kotikisoista monen suunnatessa ammattilaiskentille, mutta kokemustakin edelleen löytyy hyvässä suhteessa tuoreempiin kasvoihin. Lyöntimittaa ja tulivoimaa suomalaisilla riittää myös reilusti Emilia Väistön ja Adeliina Virtasen johdolla.

Porukka lähtee viikkoon rennoin mielin ja innolla odottaen. Tärkeää on kiinnittää huomiota nesteytykseen sillä elohopea kipuaa joka päivä reilusti yli 30 asteen.

”Kisakenttä on tyylikäs ja upea. Täällä ei voiteta avauksilla, vaan on selkeästi kakkoslyönnin kenttä, mikä sopii meille hyvin ja päästään hyödyntää omia vahvuuksiamme. Meidän tavoite on selkeä, 1. flightiin ja siellä varsinaiset pelit vasta alkaakin”, Fanni Grönlund summaa.

Suurimpana ennakkosuosikkina naisten EM-kilpailuun lähtee puolustava mestari Espanja. Kotikisan lisäksi joukkueen kuudesta pelaajasta viisi on amatöörien maailmanrankingissa 30 parhaan joukossa.

Miehet

Miesten EM-joukkuekilpailu pelataan Italiassa Torinon lähellä. Suomen kokoonpanoon tuli viime hetkellä muutos, kun kovassa kuumeessa olevan Elias Haaviston tilalle hälytettiin varapelaaja Saku Ellilä. Kisassa joukkueella on siis täydet kuusi pelaajaa viivalla, ja fiilis sen myötä korkealla.

”Viimeisen 24 tunnin aikana on tapahtunut aika paljon, en vielä eilen herätessä tiennyt olevani pian Italiassa. Hyvä meno, ja onneksi saan täyden harkkakierroksen pelata ja käydä kentän läpi. Raffeja täytyy selvästi välttää”, Ellilä mietti.

Valmentaja Timo Karvinen pisti joukkueen harjoituskierroksilla kuitenkin testailemaan syvästäkin heinästä, jotta tietää mitä on edessä jos avaukset sen puolelle päätyvät.

Joukkueen konkariosastoon kuuluva Markus Luoma kuvaili kisa-areenaa perinteiseksi italialaiseksi puistokentäksi, jossa on pienet ja kaltevat griinit. Avausten osuminen latuun ei huolettanut miestä liikaa.

”Pallo tuntuu aina jäävän raffin pohjalle, josta täydellistä kontrollia on mahdotonta saada. Onneksi raffista pelaaminen on omaa osaamisalaa. Pitkä viikko edessä, hyvä jengi kasassa. Vedetään kovaa ja loppu on historiaa”, Luoma kertoo.

Miesten ennakkosuosikkeja ovat puolustava mestari Espanja, Englanti ja Ruotsi. Kilpailun kovasta pelaajalistasta kertoo myös se, että seitsemällä pelaajalla on pelipaikka The Open Championshipiin ensi viikolla.

Tytöt

Tytöt pelaavat Ruotsissa Göteborgissa yhdellä maan perinteikkäimmistä ja vanhimmista kentistä, Göteborg Golfklubilla. Puistokentältä on näkymät merelle, joten tuuli tulee varmasti vaikuttamaan pelaamiseen. Kenttä ei ole pitkä (par70), mutta vaatii tarkkaa pelisuunnitelmaa

Suurin osa joukkueesta on ensikertalaisia, mutta se ei ole menoa haitannut. Länsinaapurissa joukkue puhkui intoa ja fiilis oli korkealla.

”Hyvät ja suunnitelman mukaiset valmistelut tehty, haetaan väyliä ja griinejä. Tavoitteena saada peli rullaamaan oikeaan suuntaan alusta asti, kovaa ajoa vaan”, Sandra Palin summasi.

Pojat

Poikien joukkue pelaa Itävallassa Wienin lähellä Diamond Country Clubilla, joka on tuttu Euroopan kiertueen kisakenttä. Uusia kasvoja on mukana paljon.

Kenttä on tunnetusti vaativa sekä tiiltä että griinien ympäriltä. Pituuden lisäksi päänvaivaa aiheuttavat lukuisat vesiesteet. Alustat ovat kovat ja rullia tulee reilusti, yllättäviä pomppuja myös.

”Tiukka kenttä ja viheriöt mukavan nopeat, täytyy olla tarkkana koko ajan. Tulee olemaan haastavaa, mutta hauskaa”, Veeti Puumalainen summasi.

Pelisuunnitelmat on tehty ja väyläoppaaseen kirjoitettu. Tärkein neuvo liittyy kuitenkin omaan pääkoppaan.

”Olennaista on, että luottaa itseensä, ja lyö sen mailan minkä aikookin.”

Pojissa ennakkosuosikin viittaa on aina ollut jakamassa monia maita, mutta Englannin ranking on tänä vuonna selvästi korkein.

EUROPEAN LADIES’ TEAM CHAMPIONSHIP – ESPANJA, REAL SOCIEDAD H.E.C.C.

Emilia Väistö, Etelä-Pohjanmaan Golf
Henni Mustonen, Tahkon Golfseura
Oona Kuronen, Tawast Golf
Fanni Grönlund, Pickala Golf Club
Elina Saksa, Pickala Golf Club
Adeliina Virtanen, Espoo Ringside Golf

Valmentaja Mikael Salminen
Kapteeni Markus Kangasvieri

EUROPEAN AMATEUR TEAM CHAMPIONSHIP – ITALIA, ROYAL PARK I ROVERI

Niilo Mäki-Petäjä, Keimola Golf Vantaa
Markus Luoma, Helsingin Golfklubi
Saku Ellilä, Aurinko Golf Naantali
Topi Lindström, Lahden Golf
Veikka Viskari, Vierumäen Golfseura
Sakke Siltala, Kankaisten Golf Masku

Valmentajat Timo Karvinen ja Eero Kangasniemi
Kapteeni Elias Haavisto

EUROPEAN GIRLS’ TEAM CHAMPIONSHIP – RUOTSI, GÖTEBORGS GK 

Anastasia Hekkonen, Helsingin Golfklubi
Katariina Hallikas, Viipurin Golf
Sandra Palin, Helsingin Golfklubi
Iiris Ahti, Nordcenter Golf & Country Club
Aino Kiiskilä, Oulun Golfkerho
Essi Ekholm, Vaasan Golf

Valmentajat Minea Blomqvist-Kakko ja Niklas Dahlgren
Kapteeni Anastasia Hekkonen

EUROPEAN BOYS’ TEAM CHAMPIONSHIP – ITÄVALTA, DIAMOND CC 

Lauri Rosendahl, Nokia River Golf
Leevi Hellberg, Golf Talma
Joel Himanen, Golf Talma
Rasmus Lindberg, St Laurence Golf
Veeti Puumalainen, Keimola Golf Vantaa
Topi Käyhkö, Oulun Golfkerho

Valmentaja Ville Sirkiä
Kapteeni Eero Partio

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje