Suomen joukkueet aloittivat EM-kisat vaisusti - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Suomen joukkueet aloittivat EM-kisat vaisusti

Niilo Mäki-Petäjä oli miesten joukkueen kantavia voimia tiistaina.

Tavoitteeksi asetettu paikka kahdeksan parhaan joukossa vaatii suomalaisilta onnistumisia keskiviikkona.

Golfin amatöörien EM-joukkuekisojen avauspäivänä Suomen joukkueiden esitys oli varovainen. Naiset ovat parhaana suomalaisryhmänä kymmenentenä. Myös miehillä ja pojilla on edelleen realistiset mahdollisuudet kiriä itsensä A-flightiin, tyttöjen joukkue tarvitsee ”pöljän päivän”.

Naiset

Espanjassa naisten joukkueen päivä oli tasapaksu. Olosuhteet tuloksentekoon olivat oivalliset, lämmintä ja vain hento tuulenvire. Suomalaisista parhaiten kentän korkeuserot ja tarkat lähestymiset onnistuivat selättämään Oona Kuronen 72/par sekä 74/+2 pelanneet Henni Mustonen ja Fanni Grönlund.

Aamulla startannut Mustonen löi neljä birdietä etuysillä, mutta tahti hyytyi loppukierroksella.

”Lähdin loistavasti porteista, mutta takaysillä harmittava sulaminen. Peli on kuitenkin tikissä niin lähdetään huomenna pelaamaan hyvää tulosta!”

Suomen yhteistulos +15 oikeuttaa 10. sijaan, ja kahdeksan joukkoon on kuusi lyöntiä. Kärkeä pitää Tanska tuloksella -2.

”Meillä on hyvä tekemisen meininki. Huomenna on uusi päivä ja mahdollisuus. Isolla päivällä tie vie ykkösflightiin”, Fanni Grönlund ennusti.

Miehet

Italiassa lämpö kohosi ja aamusta yli 30 asteen. Helteestä huolimatta kenttä pysyi melko märkänä ja pehmeänä, mikä helpotti tuloksentekoa etenkin viheriöillä. Kuuma olikin myös ensimmäisen päivän tulostaso, ja birdiejä tehtailtiin urakalla. Yli 40 pelaajaa pelasin alle parin.

Suomalaisten askel ei kuitenkaan osunut lankulle parhaalla toivotulla tavalla, vaan etenkin viheriöillä jäi hampaankoloon. Sinivalkoisista ihannetuloksen alittivat Niilo Mäki-Petäjä 70/-2 ja Saku Ellilä 71/-1.

”Joukkueella oli hieman hiljainen alku, mutta onneksi saimme hilattua itsemme iskuetäisyydelle. Etuysille jäi liikaa lyöntejä, huomenna putteja sisään ja täytyy lähteä lujaa porteista heti alusta asti”, Niilo Mäki-Petäjä maalasi.

Suomen yhteistulos on -1 ja sijoitus 12. Kahdeksan joukkoon on viisi lyöntiä, kärjessä on Saksa tuloksella -15.

Tytöt

Ruotsissa ei päästy hellelukemiin, mutta tuuli yltyi paikoittain navakaksi. Suomen nuori joukkue lähti varovaisesti liikkeelle, päivän parhaaseen suoritukseen ylsi ankkurina pelannut Anastasia Hekkonen 69/-1.

Kuudesta pelaajasta viisi edustaa ensimmäistä kertaa Suomea arvokisoissa, ja jännitys näytteli varmasti jonkinlaista roolia ensimmäisenä päivänä. Eniten vahinkoa tuli kahdella peräkkäisellä par 5 -väylällä 13 ja 14, joiden yhteenlaskettu joukkuetulos oli +11.

”Käydään tänään pelisuunnitelma vielä läpi ja nollataan tilanne. Tiimihenki on korkealla, huomenna lähtee! Valmennuksella ei ole mitään epäilystä, etteikö huomenna kaikki petraa ja ollaan tulostaululla paljon korkeammalla”, valmentaja Minea Blomqvist-Kakko summasi.

Suomen joukkueen yhteistulos +31 oikeuttaa 15. sijaan. Kahdeksan joukkoon on matkaa 16 lyöntiä. Kärjessä on kotijoukkue Ruotsi tuloksella +7.

Pojat

Myös Itävallassa oli tähän asti reissun kuumin päivä. Auringon porottaessa siniseltä taivaalta kenttä pysyi kuivana ja erittäin kovana, joten pallot rullivat pitkiäkin matkoja avausten jälkeen. Haasteita aiheuttivat etenkin Diamond Country Clubin väyliä reunustavat lukuisat vesiesteet ja nopeat viheriöt.

Kaikki poikien joukkueesta ovat EM-kisojen ensikertalaisia. Tiistaina ennakkoluulottomasti ja rohkeimmin porteista lähti Rasmus Lindeberg, joka pelasi tuloksen 74/+2. Veeti Puumalainen ja Leevi Hellberg pelasivat 76/+4.

”Aamun muutaman reiän caddien hommat oli hyvä iltapäivän lähtöä ajatellen. Ensimmäiset 12 reikää en itse oikein päässyt peliin sisään ja sitä kautta birdiepaikoille. Loppuun sain uuden vaihteen, jota vähän rokotti tuplabogi. Hyvä lopetus kuitenkin vaikealle par 3 -väylälle”, birdieen lopettanut Leevi Hellberg summasi kierrostaan.

Suomen joukkueen yhteistulos on +19 ja sijoitus 12:s. Kahdeksan joukkoon on matkaa kahdeksan lyöntiä. Kisaa johtaa Ranska tuloksella -5.

UROPEAN LADIES’ TEAM CHAMPIONSHIP – ESPANJA, REAL SOCIEDAD H.E.C.C. par 72

Yhteistulos +15, sijoitus 10.

Emilia Väistö, 77
Henni Mustonen, 74
Oona Kuronen, 72
Fanni Grönlund, 74
Elina Saksa, (79)
Adeliina Virtanen, 78

Valmentaja Mikael Salminen
Kapteeni Markus Kangasvieri

EUROPEAN AMATEUR TEAM CHAMPIONSHIP – ITALIA, ROYAL PARK I ROVERI, par 72

Yhteistulos -1, sijoitus 12.

Niilo Mäki-Petäjä, 70
Markus Luoma, (79)
Saku Ellilä, 71
Topi Lindström, 72
Veikka Viskari, 74
Sakke Siltala, 72

Valmentajat Timo Karvinen ja Eero Kangasniemi
Kapteeni Markus Luoma

EUROPEAN GIRLS’ TEAM CHAMPIONSHIP – RUOTSI, GÖTEBORGS GK, par 70

Yhteistulos +31, sijoitus 15.

Anastasia Hekkonen, 69
Katariina Hallikas, (80)
Sandra Palin, 76
Iiris Ahti, 79
Aino Kiiskilä, 78
Essi Ekholm, 79

Valmentajat Minea Blomqvist-Kakko ja Niklas Dahlgren
Kapteeni Anastasia Hekkonen

EUROPEAN BOYS’ TEAM CHAMPIONSHIP – ITÄVALTA, DIAMOND CC, par 72

Yhteistulos +19, sijoitus 12.

Lauri Rosendahl, 76
Leevi Hellberg, 76
Joel Himanen, (78)
Rasmus Lindberg, 74
Veeti Puumalainen, 76
Topi Käyhkö, 77

Valmentaja Ville Sirkiä
Kapteeni Eero Partio

Lue seuraavaksi: Suomi ei lukeudu suosikeihin EM-kisoissa, mutta takavuosien onnistumiset osoittavat yllätyksille olevan sijansa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje