Suomelle paras sijoitus MM-kilpailuissa kahdeksaan vuoteen − Ruotsi vei mestaruuden - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Suomelle paras sijoitus MM-kilpailuissa kahdeksaan vuoteen − Ruotsi vei mestaruuden

Suomen naisten joukkue sijoittui Ranskan maailmanmestaruuskilpailuissa 22:nneksi. Kuva: Suomen Golfliitto

Joukkue joutui antamaan päätöspäivänä hieman periksi, ja putosi top 20:n ulkopuolelle.

Suomen naisten joukkue päätyi 22. sijalle Pariisissa Ranskassa käydyissä amatöörien MM-kilpailuissa. Ennen päätöspäivää neljä pykälää korkeammalla olleen joukkueen yhteistulos Saint-Nom-La-Breteche-kentällä lauantaina oli 152 eli yhdeksän lyöntiä korkeampi kuin samalla kentällä pelatulla avauskierroksella.

Neljäntenä päivänä Suomen kokonaissaldoon otettiin Katri Bakkerin ja Krista Junkkarin tulokset, kummankin käytettyä kierrokseen 76 lyöntiä. Joukkueen kolmannen jäsenen Anna Backmanin tulos oli 78.

Kolmikko oli 18 reiän jälkeen kahdeksantena, mutta ei onnistunut Le Golf Nationalilla torstaina. Sijoitus laski 15 pykälää, mutta seuraava päivä Ryder Cupista ja DP World Tourin Open de France -kilpailusta tutusta kentällä sujui vahvasti Krista Junkkarin huippusuorituksen myötävaikutuksella. Junkkari pelasi perjantain toiseksi kovimman tuloksen, 66, ja Suomi kohensi asemiaan.

Vaikka joukkue ei onnistunut pysymään 20 parhaan joukossa, on 22. sija Suomen (+17) paras saavutus kahdeksaan vuoteen MM-kilpailuissa. Vuoden 2014 Japanissa pelatuissa naisten MM-kisoissa Suomi jakoi 17. sijan. Kaksi vuotta aiemmin Krista Bakker, Noora Tammisen (nyk. Komulaisen) ja Sanna Nuutisen muodostama joukkue ylsi Ranskan kanssa jaetulle kolmannelle tilalle. Edellisessä, vuonna 2018 pelatussa turnauksessa Suomi oli 31:s. Vuoden 2020 kilpailut jäivät väliin koronapandemian vuoksi.

Mailasta puristamisen sijaan pitäisi luottaa omiin taitoihin ja kykyihin tehdä tulosta.

Ehyen avauskierroksen yläpuolelle suomalaisten kohokohdaksi nousee Krista Junkkarin upea onnistuminen perjantaina, muuten joukkueen esitys jäi kautta linjan tasapaksuksi.

Joukkueen valmentaja Jussi Pitkänen harmitteli hyvän latauksen kääntymistä hieman yliyrittämisen puolelle.

”Tavoite päivään oli vetää mahdollisimman rennosti ja mahdollistaa sitä kautta vahva nousu tuloslistalla. Liian monta virhettä kostautui, ja aivan liikaa hajontaa tuloskortissa. Mailasta puristamisen sijaan pitäisi luottaa omiin taitoihin ja kykyihin tehdä tulosta. Pelaajien ja valmennuksen näkökulmasta kisa opetti meille paljon.”

”Tästä jatketaan uusiin taisteluihin. Näiden pelaajien kanssa on ilo ja kunnia toimia, he edustavat Suomea ja suomalaista golfia esimerkillisesti”, Pitkänen sanoi.

Suomalaiset eivät ehdi jäädä lepäämään laakereillaan, sillä heti sunnuntaina Junkkarilla ja Backmanilla alkaa valmistautuminen viimeiseen college-kauteen Yhdysvalloissa, kun Bakker taas matkustaa Ahvenanmaalle Ladies European Tourin kotikisaan.

Taistelu maailmanmestaruudesta oli kuuma. Ruotsi ja USA päätyivät tasatulokseen -13, mutta joukkueen kolmannen pelaajan lyönnin verran parempi tulos toi kultamitalin länsinaapuriiin.

Eurooppalaisten keskinäisessä mittelössä Suomi oli 13. paras joukkue. Vanhan mantereen kovista golfmaista taakse jäi ainoastaan Tanska. MM-kilpailuissa oli mukana kaikkiaan 56 maata. Henkilökohtaisessa kisassa paras suomalainen oli 35:nneksi sijoittunut Krista Junkkari (+6). Voiton jakoivat Ruotsin Meja Ortengren, Saksan Helen Briem ja USA:n Rose Zhang (-7).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje