16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Suomalaismerkin raudat tekivät ensiesiintymisensä DPWT:llä Kalle Samoojan käsissä

Kalle Samooja siirtyi käyttämään suomalaismerkin mailoja. Myös lippiksessä komeilee brändin logo.

Avauskierroksen jälkeen Samooja on keskikastissa kilpailussa, jossa Rory McIlroy iski heti kättelyssä pöytään huippukierroksen.

Kalle Samooja pelasi ensimmäisen kilpailukierroksensa kuluvana vuonna tänään torstaina Dubaissa käynnistyneessä Dubai Invitational -kilpailussa. Kisa on Samoojalle kauden kolmas DPWT:llä.

Kisa käynnistyi tyylikkäästi kahdella peräkkäisellä birdiellä rei’ille 10 ja 11. Samooja pääsi hyvin kiinni peliin, kunnes bogit väylillä 16 ja 18 vesittivät fiilistä. Kentän päätösväylän kohdalla kirjaimellisesti, kun lähestymislyönti päätyi viheriötä suojelevaan lampeen. Dropin jälkeen Samooja kuitenkin punnersi yhden putin bogeyn.

Jälkimmäisellä ysillään Samooja teki peräkkäiset birdiet rei’ille 3 ja 4. Toiseksi viimeisellä reiällä avaus päätyi hankalaan paikkaan griinibunkkeriin ja maksoi bogeyn. Lopulta kierrostulokseksi kirjattiin 70 (-1). Samooja jakaa sillä kilpailussa 22. sijaa, kun kierros on muutamilta pelaajilta vielä kesken.

Kisan kärjessä maailmanlistan kakkonen Rory McIlroy iski kaasun pohjaan heti paukusta. Hän tykitti kierroksensa 62 (-9) lyönnillä ottaen näin kahden lyönnin johdon lähimpään takaa-ajajaan, Saksan Yannik Pauliin. McIlroy selvitti peräti kahdeksan kentän 11 par-nelosesta birdiellä. Bogeja hän ei torstaina tehnyt ensimmäistäkään.

Koska kilpailu on kutsukisa, siinä ei ole cutia, vaan kaikki 60 pelajaa pelaavat täydet neljä kierrosta.

Toiseksi viimeinen DPWT-kisa?

Samoojan kisaohjelma tammikuussa on edelleen hämärän peitossa. Epäselvää on lähinnä siinä, tuleeko DPWT:n kilpailuja tammikuussa vielä lisää, ja jos tulee, kuinka monta. Ensi viikolla pelattavassa Dubai Classicissa hän kuitenkin on vielä mukana. Samooja on siirtymässä ensimmäisenä suomalaisena LIV Golf -kiertueelle helmikuun alussa, kun LIV:n kausi käynnistyy Meksikossa 2. helmikuuta.

Jo tänään torstaina Samooja teki historiaa, sillä hän käytti ensimmäisenä pelaajana Takomo Golfin rautoja DPWT:n kilpailussa. Samooja pelaa Takomon 301 MB/CB yhdistelmäsetillä.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun Takomon tuotteet ovat käytössä DPWT tai LIV Golf -kiertueella, joten olemme luonnollisesti innoissamme”, Takomon viestintäpäällikkö Sean McCullum hehkuttaa tiedotteessa.

Samooja rakentaa settinsä 301 CB (cavity back) ja MB (muscle back) -mailoista.

”Halusin kokeilla Takomon mailoja heti, kun ne näin, koska ne näyttävät hyviltä ja yritys tulee kotikaupungistani Turusta. Yllätyin siitä, miten hyviltä ne tuntuivat ja miten hyvin ne toimivat. Ulkonäkö ja tuntuma ovat minulle tärkeitä. Laitetaan mailat bägiin ja kunnon testiin tällä viikolla Dubaissa”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Samooja ei ole ensimmäinen ammattilainen, joka käyttää Takomon mailoja. Wesley Bryan on pelannut yhtiön mailoilla PGA Tourilla ja Noora Komulainen LET:llä. DPWT:n valloituksessa Samooja kuitenkin kulki letkan kärjessä ja hänen käsissään turkulaismerkin mailat tullaan näkemään myös LIV Golfin kisoissa.

Lue seuraavaksi: Ensimmäinen pääkiertuepelaaja otti käyttöön suomalaiset Takomon rautamailat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje