16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Spieth rynnisti johtoon

Jordan Spieth North Coursen 17. reiän tiilyönnissä toisella kierroksella. Kuva: All Over Press

Jordan Spieth pelasi vuosi sitten uransa ensimmäisen turnauksen ammattilaisena Torrey Pinesissä. Tuolloin hänen kohtalokseen koitui karsiutuminen, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Farmers Insurance Openin kakkoskierroksella tuloksen 63 pelannut Spieth nousi perjantaina kisan kärkipaikalle kokonaistilanteessa -10.

Viime vuonna Spieth joutui pelaamaan torstaikarsinnat, josta paikka heltisi maanantaikarsintojen kautta varsinaiseen Torrey Pinesin kilpailuun.

Kausi 2013 oli Spiethille oli kuitenkin menestys. Aiemmin tällä viikolla vuoden parhaan tulokkaan palkinnon vastaanottanut pelaaja voitti turnauksen PGA Tourilla ensimmäisenä teini-ikäisenä yli 80 vuoteen ja tuli valituksi USA:n Presidents Cup -joukkueeseen.

”Olen tuntenut oloni mahtavaksi siitä lähtien, kun pääsin tänne (Torrey Pinesiin). Lyön palloa tällä hetkellä todella hyvin”, Spieth sanoi.

Kisan puolustavalla mestarilla ei ole pullat aivan yhtä hyvin uunissa. Spiethin kanssa pelanneella Tiger Woodsilla oli kahden kentän kisassa vuorossa North Course, jonka hän selvitti 71 lyönnillä. Vain viiteen väylään osunut Tiger teki päivän mittaan kaksi birdietä ja yhden bogin.

”En sanoisi että pelini olisi ruosteessa”, totesi kauden ensimmäistä kisaansa kotimaassaan pelaava Woods. ”Olin vain hetkellisesti poissa kartalta, eikä se tällä tasolla paljon muuta vaadi.”

Kahden lyönnin turvin jatkoon päässyt Woods on kisassa 36 reiän jälkeen Spiethiä yhdeksän lyöntiä perässä.

Helppoa ei ollut Woodsin tavoin Torrey Pinesin kisan voittajiin kuluvalla Phil Mickelsonillakaan. Selkäänsä poteva vasuri pelasi toisella kierroksella vaikeammalla South Coursella tuloksen 73, ja on lyönnin verran Woodsia edellä.

Avauskierroksen jälkeen johdossa ollut Stewart Cink(-9) on toisena ja Nicolas Colsaerts (-8) kolmantena,

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje