14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Solheim Cup käyntiin Foursomeilla

USA:n joukkue lähtee suosikkina Solheim Cuppiin

Kolmen päivän mittainen Solheim Cup starttaa perjantain kahdella nelinpelikierroksella. Aamupäivän Foursomen otteluparit julkistettiin ja Euroopan kannun metsästys lähtee liikkeelle ruotsalaisin voimin. Neljä nelinpeliparia muodostettiin luonnolliesti täydellisiä kemioita tavoitellen. Euroopan kapteeni Alison Nicholas yllätti monet jättämällä Suzann Pettersenin vasta viimeiseen otteluun ankkurin rooliin. Liikkeelle ensimmäisenä lähtevät Ruotsin Anna Nordqvist ja Maria Hjort, jotka saavat vastaansa kovan Michelle Wie, Christie Kerr duon. Parit päätettiin sokkona, eikä vastakkainasetteluja voitu tietenkään tehdä. ”Luulin, että laitat Suzannen kärkeen, siinä sait minut tällä kertaa”, USA:n kapteeni Rosie Jones vitsaili lehdistötilaisuudessa. Toisena parina liikkeelle lähtevät Euroopan Britti-duo Karen Stupples ja Melissa Reid, jotka saavat vastaansa Paula Creamerin ja Brittany Lincicomen. Kolmanteen peliin lähtevät Euroopalta kokenut Catriona Matthew ja nuori Azahara Munoz USA:n Stacy Lewista ja Angela Stanfordia vastaan. ”Catriona on joukkueemme henkinen johtaja, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Sen takia halusin erityisesti tässä parissa sekoittaa kokemusta ja nuoruutta”, Euroopan kapteeni Alison Nicholas perusteli. Viimeiseen pariin lähtevät Euroopalta ottelusarjan korkeimmalle rankattu pelaaja Suzann Pettersen (WR 2) ja nelinkertainen Irlannin mestari Sophie Gustafson. Vastaansa he saavat Brittany Langin ja kautaikojen vanhimman Solheim Cup -pelaajan Julie Inksterin (51v). Eurooppalaisilla lienee edessään tuttu savotta takavuosien Ryder Cupeista. Voittoreseptin vitaali osa on menestyminen kaikissa nelinpeleissä – yksilöpuolella yhdysvaltalaiset ovat ennakkoon pari askelta vanhaa mannerta edellä. Kapteenien taktiikat ovat etukäteen suunniteltuja. Onnistunut taktiikka ja vahva momentum saattaa tehdä ihmeitä altavastaajan asemassa starttaavalle Euroopalle. Ensimmäiset otteluparit:

7.40am: Maria Hjorth and Anna Nordqvist v Michelle Wie and Cristie Kerr

7.52am: Karen Stupples and Melissa Reid v Paula Creamer and Brittany Lincicome

8.04am: Catriona Matthew and Azahara Munoz v Stacy Lewis and Angela Stanford

8.16am: Suzann Pettersen and Sophie Gustafson v Brittany Lang and Juli Inkster

Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje