4.–11.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][10]
KilpailuaSuomalaista
SM-kilpailut

Simberg ja Mäihäniemi avauspäivän parhaat SM-kisoissa

Casper Simbergin ja Jenna Mäihäniemen ruuti oli kuivinta Tawast Golfin SM-turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Miesten kisassa saatiin kuusi kuutosella alkavaa kierrostulosta, naisilla raja jäi vielä rikkomatta.

Tawast Golfin SM-kilpailujen ensimmäinen kilpailupäivä oli St. Laurencen Casper Simbergiltä (-6) huippusuoritus. Hänen korttiinsa kirjattiin keskiviikkona seitsemän birdieä ja yksi bogi.

Kilpailua kahden lyönnin turvin johtava pelaaja kiitteli aina niin tärkeää hyvää kierroksen alkua.

”Kierros lähti hyvin liikkeelle. Sain heti pari hyvää puttia sisään. Kolmannella reiällä upposi vähän pidempi par-putti, ja päivä lähti siitä hyvin käyntiin. Taktiikka tälle päivälle oli edetä lyönti kerrallaan, ja pysyin hyvin siinä. Ajattelin lähteä samalla reseptillä huomiseenkin”, Simberg totesi.

”Kentällä on pari väylää, missä pitää olla tarkkana. 14 on pitkä par-kolmonen, ja 15 on myös haastava”, kolme vuotta sitten junioreiden SM-joukkueturnauksessa Tawastissa pelannut Simberg mietti.

Ahvenanmaan Sebastian Lindman sekä kotikentällään pelaava Tuomas Nukari pelasivat tuloksen 68, mikä oikeuttaa jaettuun kakkostilaan. Ammattilaisista parhaiten kilpailun avasi kolmikko Juhana KukkonenLinus Väisänen ja Henri Satama. He jakavat neljättä sijaa tuloksellaan 69.

Kilpailun isoihin ennakkosuosikkeihin lukeutunut Oliver Lindell löi tuloksen 71.

Jenna Mäihäniemi pelasi vaivattomasti naisten kärkituloksen, 70. Kuva: Juha Hakulinen

Jenna Mäihäniemi pelasi vaivattomasti naisten kärkituloksen, 70. Kuva: Juha Hakulinen

Naisten kilpailussa Master Golfin Jenna Mäihäniemi (70) oli ainoa, joka pystyi alittamaan kentän parin. Kuuden birdien ja neljän bogin kierros syntyi varsin mutkattomasti.

”Pelasin pari alle parin, ei siinä sen ihmeellisempää. Tein pari tyhmää bogia, muuten ihan hyvää peliä. Tykkään kyllä tästä kentästä. Täällä on omat haasteensa, ja pitää olla varuillaan mihin lyö”, viime viikolla naisten EM-kilpailuissa pelannut Mäihäniemi sanoi.

”Tänään pelin taso oli miinus kakkosen tasoa. Pelissä ei ollut mitään isoja puutteita.”

Mäihäniemellä on avauspäivän jälkeen kahden lyönnin kaula toista sijaa jakaviin Daniella Barrettiin, Emilia TukiaiseenRosa Rantaseen ja Tiia Koivistoon.

Naisten kilpailussa nähtiin myös hole-in-one; siitä vastasi Nokia River Golfin Emmi Jalkanen 11. reiällä. ”Ässä” oli hänen ensimmäisensä.

”Matkaa oli 105 metriä. Löin pitchillä, eikä osuma ollut kovin hyvä. Mutta pallo lensi yllättävän pitkälle, pomppasi pari kertaa ja meni sisään. Sen jälkeen vain nauroimme”, Jalkanen sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje