16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
SM-kilpailut

Senioreiden SM-lyöntipelin kärkikymmenikössä kävi pyörremyrsky

Vain yksi pelaaja uusi viime vuoden turnauksesta top 10 -sijoituksen. Keimola Golfin Jukka Lehtonen on M50-ikäluokan tuore suomenmestari.

Euroopan Golfliiton päätös alentaa nuorempien miessenioreiden ikäraja tälle kaudelle 55 vuodesta 50:een näkyy ja tuntuu kotimaisissa kilpailuissa.

Uusia voittajia ja menestyjiä on alkanut ilmestyä tulosluetteloiden kärkisijoille, eikä Keimola Golfin viikonvaihteessa isännöimä M50 SM-lyöntipeliturnaus tehnyt tässä poikkeusta.

Viime vuonna Kuusankoskella käytyjen SM-kisojen top 10:een sijoittuneista pelaajista vain yksi kilpailija, Kullo Golf Clubin Peter Kaske, ylsi myös Keimolassa kymmenen joukkoon. Viime vuonna hopeaa saanut Kaske (+14) jakoi Keimolan Saras-kentällä pelatussa kilpailussa seitsemännen sijan Tawast Golfin Juha Selinin kanssa.

Suomenmestaruuden voitti kotikentällään pelannut Jukka Lehtonen kierrostuloksin 73–71–76. Ensimmäiseen kansalliseen senioriturnaukseensa osallistunut Viipurin Golfin Antti-Pekka Kaarna (76–73–74) jäi Lehtosesta kolmen lyönnin päähän, ja otti hopeaa. Helsingin Golfklubin Timo Huuhtanen (76–72–76) oli kolmas.

Sarfvik Golfklubin Leo Savonen – hänkin tämän kauden senioritulokkaita – pelasi kisan päätöspäivänä koko turnauksen kovimman tuloksen, 70 lyöntiä. Hän kiri kolme alle -tuloksensa ansiosta 15. sijalta neljänneksi.

Isossa kuvassa tulostaso jäi odotettua vaisummaksi. Suurin syy tähän oli Saras-kentän petollisen nopeiksi kutsutut viheriöt. Myös vaikeat lipunpaikat tekivät birdie-jahdin tavallista työläämmäksi.

Uusien pelaajien voimakas nousu menestykseen Finnish Senior Tourilla ja SM-kilpailuissa tekee syyskuussa Malmössa pelattavan M50 EM-joukkueturnauksen valinnoista mielenkiintoisia. Se lienee ainakin selvää, että Suomen joukkueen riveissä nähdään useampi tuore nimi PGA Sweden National -kentällä järjestettävässä kauden kohokohdassa.

Kauden 2017 ranking kertoo uudesta marssijärjestyksestä Finnish Senior Tourilla. Top 10:ssä olevista vain Ari Vauhkonen (neljäs) ja Veijo Suomela (kymmenes) kuuluivat viime vuonna FST:n ”kalustoon”. ESGA:n M55 EM-joukkueturnauksessa pronssia kesäkuussa voittaneista pelaajista (Vauhkosen lisäksi) Peter Kaske on sijalla 14. Muut (Jaakko Malinen, Pekka Lindeman, Thomas Antila ja Juha Koponen) eivät mahdu tällä hetkellä 25:n joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje