16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
SM-kilpailut

Nokia ja Aura Golf voittoihin joukkue-SM-kisoissa

Aleksi Myllymäen ja Janne Mommon päätöspäivän mainiot otteet siivittivät nokialaiset kultaan. Naisten kisassa Aura Golfin maajoukkuekolmikko näytti muille kaapin paikan.

Nokia River Golf (-22) saavutti kultaa miesten tämänvuotisessa joukkue-SM-turnauksessa. Se jätti toiseksi torstaina kirineen Vuosaaren yhdistelmän kolmen lyönnin päähän. Pickala Golf Club (-18) sai pronssia.

Nokia ja Pickala olivat foursome- ja fourball-kierrosten jälkeen tasatilanteessa -13. Ensin mainittu ratkaisi pelin edukseen singeleissä ennen kaikkea Aleksi Myllymäen ja Janne Mommon vahvoilla esityksillä. Molemmat pelasivat henkilökohtaisen kierroksen tuloksella 68.

Myös Sami Välimäki ja Eero Myllymäki (71) alittivat singeleissä Tahkon New Coursen parin.

Päätöspäivän kovimmasta tuloksesta (67) vastasi Vuosaaren Jonas Väisänen. Joukkueen tasapainoista suoritusta täydensivät Patrik Roos ja Linus Väisänen (70). OscarDarlingtonin tulos oli 74 lyöntiä.

Riverin kanssa henkilökohtaisille kierroksille tasatuloksesta lähtenyt Pickala ei yltänyt torstaina kaikkein terävimpiin otteisiin. Perre Papunen pelasi kuutosella alkavan (69) tuloksen, mutta miesten EM-joukkueeseen valitut Otto Vanhatalo (71) ja Juuso Kahlos (73) eivät olleet tarpeeksi kuumia. Sakari Kuosmanen löi Vanhatalon tavoin tuloksen 71.

Neljänneksi sijoittunut TarinaGolf hävisi voittajalle kymmenellä lyönnillä.

Naisten mestaruus meni vahvalle Aura Golfin (-8) joukkueelle. Tiukassa kisassa eroa hopeaa saavuttaneeseen Golf Talmaan kertyi lopulta kaksi lyöntiä. Nokia River Golf (-1) oli kolmas.

Singeleissä Daniella Barrett ja Elina Saksa jakoivat Talman Ursula Wikströmin kanssa päivän parasta tulosta, 70. Iida Rissasen henkilökohtainen kierros sujui 75 lyönnillä. Koko turkulaiskolmikko kuuluu tyttöjen tämän kesän EM-joukkueeseen.

Talman Anna Kuitunen (71) oli yksi päivän viidestä parin alittaneista pelaajista. Jenni Soikkeli päätyi tulokseen 74. Nokian pronssijoukkueesta Emmi Jalkanen (72) oli hyvässä vireessä, mutta kokenut Elina Nummenpää (74) sekä Jasmiina Kivini (78) eivät pystyneet pitämään trioa voittokamppailussa mukana.

TarinaGolf (+7) oli myös naisten kilpailussa neljäs.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje