26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
SM-kilpailut

Junioreiden reikäpelimestarit leivottiin Oulussa

Anna Backman ja Daniella Barrett esittivät hienoja otteita 18-vuotiaiden tyttöjen finaalissa.

Oulun Golfkerho isännöi Sankivaarassa torstaina päättyneitä junioreiden reikäpelimestaruuskilpailuja. Ohjelmassa oli sekä poikien että tyttöjen turnaukset kolmessa eri ikäluokassa.

Alle 21-vuotiaiden poikien finaalissa Iiro Eskelinen voitti Joni Usvalan lukemin 2/1. Usvala johti vielä matsia 13. reiän jälkeen, mutta ei pystynyt vastaamaan Kymen Golfia edustavan Eskelisen vahvaan loppurutistukseen. Jälkimmäinen oli kierrostaan tasokkaan ottelun päättyessä kuusi alle parin.

Iiro Eskelisen tie finaaliin:

3/2 vs. Anton Backman
19. reikä vs. Juho Ylä-Jääski
4/2 Petteri Laaksonen

Pronssiottelu: Dominic Jones-Petteri Laaksonen 2/1

18-vuotiaiden poikien mestaruus meni Sami Välimäelle. Nokia River Golfin pelaaja oli loppuottelussa Otto Grönroosia puhtaasti parempi numeroin 4/3. Välimäki siirtyi kamppailussa viiden reiän jälkeen 2 up -tilanteeseen, eikä voittajasta ollut pian tämän jälkeen epäselvyyttä.

Sami Välimäen tie finaaliin:

1/0 vs. Jesse Rutanen
6/5 vs. Leevi Vellamo
19. reikä vs. Lassi Burman

Pronssottelu: Lassi Burman-Alex Hietala 1/0

Nuorimpien poikien kultamitali lähti Jaapo Jämsän matkassa Pickalaan. Matsi Andreas Westeriä vastaan oli tasainen aina kierroksen puoliväliin saakka, kunnes Jämsä otti strategisesti tärkeät reikävoitot 10. ja 11. reiällä. Ottelun päätöslukemat kirjattiin Jämsän eduksi 2/1.

Jaapo Jämsän tie finaaliin:

2/0 vs. William Stein
2/1 vs. Joni Huttunen
3/2 vs. Markus Luoma

Pronssiottelu: Eemil Alajärvi-Markus Luoma 5/3

21-vuotiaiden tyttöjen finaali eteni täydellisesti kotikentällään pelanneen Karina Kukkosen tahdissa. Ida Horttanainen oli matsissa viimeisen kerran tasoissa ykkösreiän jälkeen, kun virheettömästi pelannut Kukkonen alkoi lisätä höyryä pönttöön. Lukemin 6/5 voittanut mestari oli kierrostaan neljä alle parin ottelun päätyttyä.

Karina Kukkosen tie finaaliin:

3/1 vs. Emilia Tukiainen
4/2 vs. Linda Haara

Pronssiottelu: Linda Haara-Emma Lindman 3/2

Alle 18-vuotiaiden tyttöjen loppuottelussa nähtiin kisojen parasta golfia. Seitsemän birdieä ja neljä bogia tehnyt Daniella Barrett taisteli minkä mahtoi, mutta loistovireeseen yltynyt Kanavagolfin Anna Backman ei ollut yllätettävissä. Barrettin käteltyä Backmania 17. viheriöllä 3/1-tappion merkiksi, jälkimmäinen oli kierrostaan peräti kahdeksan alle.

Anna Backmanin tie finaaliin:

5/4 vs. Kreetta Salonpää
6/4 vs. Sofia Siivola
Pronssiottelu: Nea Heikkinen-Sofia Siivola 6/5

Vastikään European Young Mastersin voittanut Elina Saksa jatkoi menestyskulkuaan Oulussa. Tällä kertaa tuli 16-vuotiaiden reikäpelimestaruus Emilia Torvisen kustannuksella lukemin 4/3. Aura Golfia edustava Saksa ei tehnyt kierroksellaan yhtään paria heikompaa reikätulosta, hänelle kirjattiin myös yksi eagle ja kolme birdieä.

Elina Saksan tie finaaliin:

3/1 vs. Matilda Svahn
2/1 vs. Nea Leppänen

Pronssiottelu: Krista Junkkari-Nea Leppänen 4/3

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje