11.–18.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][10]
KilpailuaSuomalaista
SM-kilpailut

Ari Vauhkosen järisyttävä vire kotimaan kentillä jatkuu

”Pappa” otti M60-ikäluokan suomenmestaruuden käsittämättömällä tuloksella.

Suomen senioriturnauksissa vuosikaudet suurta menestystä niittänyt Ari Vauhkonen on äitynyt loppukesän kynnyksellä melkoiseen lentoon. Alkusoittoa saatiin, kun hän voitti hieman toista viikkoa sitten seuransa Suur-Helsingin Golfin yleisen sarjan mestaruuden 13 lyönnin erolla seuraavaan.

Vauhkonen, 65, pelasi ”mestiksissä” avauskierroksen (backtiiltä) 66 lyönnillä, eikä omaa ikää vastaavan tuloksen pelaaminen jäänyt kauas Salo Golfissa (par 71) viikonvaihteessa pelatuissa M60-ikäluokan suomenmestaruuskilpailuissakaan.

Vauhkonen otti mestaruuden jo tutuksi tulleella maagisella 13 lyönnin erolla Golf-Porrassalmen Lauri Valkoseen, kierrostuloksin 67–66! Hän tilastoi kahden päivän aikana 11 birdieä ja kaksi bogia. Vauhkoselle merkittiin siten Salon kisassa lähes joka kolmannella reiällä birdie-tulos.

Yhdeksän alle -tulos on kilpailusta ja kentästä riippumatta loistava suoritus, oli mailan varressa sitten amatööri tai ammattilainen. Vastaava 133 lyönnin tulos hakee kotimaan senioriturnauksissa vertaistaan, ja saattaa 50+ikäluokkien 36-reikäisten turnausten ennätyksenä hyvinkin pitkään.

Helsingin Golfklubin Juha Koponen (+5) saavutti pronssia Salon turnauksessa, johon osallistui 119 pelaajaa. Senioriturnausten taso menee vuosi vuodelta pitkin harppauksin eteenpäin. Esimerkiksi ”kuuskymppisten” SM-kisoissa seiskalla alkavat kierrostulokset eivät välttämättä taanneet paikkaa 30:n joukkoon.

Yhä useampi seniori on ja mieltää itsensä kilpaurheilijaksi, mikä näkyy pelaajien harjoittelussa myös kentän ulkopuolella, puhumattakaan ravinnosta ja kurinalaisista elämäntavoista.

Vauhkosen seuraava kansainvälinen edustustehtävä koittaa jo lähipäivinä, kun Suomen kuusimiehinen maajoukkue lähtee M50-ikäluokan EM-turnaukseen Ruotsiin. Kilpailut käynnistyvät Malmössä 5. syyskuuta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje