16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sitkeä skotti

Martin Laird tapasi Arnold Palmerin ensimmäistä kertaa elämässään vasta palkintojenjaossa. Arnie kuvassa vasemmalla. © Getty Images

Martin Lairdin huokaus Bay Hillin 18. reiällä oli melkoinen. Pallo oli saatu raffista veden yli turvallisesti griinille. Putata voisi vaikka kolmesti, silti edessä olisi vielä uusinta. Ennen 18. reiän helpotusta Lairdin peli oli yhtä vuoristorataa. Martin Laird lähti viimeiseen päivään Arnold Palmer Invitationalissa kahden lyönnin johdossa. Skotin neljännen kierroksen alku on varmasti yksi skottigolfin historian surkeimmista. Laird oli pelaamiensa 11 reiän jälkeen viisi yli parin ja johtoasema oli menetetty. Kaden lyönnin päässä Lairdista ollut Spencer Levin aloitti hänkin todella heikosti ja oli samassa jamassa, viisi yli kahdeksan reiän jälkeen. Lairdin hämmennystä käytettiin hyödyksi ja kärkeen nousi neljännen kierroksen puolivaihella Steve Marino. Amerikkalainen pelasi rohkeasti ja nousi jo tulokseen yhdeksän alle parin. Laird oli kuusi alle parin ja Marinon kolmen lyönnin johto alkoi näyttää vankalta. Amerikkalainen Marino kuitenkin teki bogeyn ja tuplabogeyn kierroksensa lopulle ja päästi Lairdin ohi.Ei ihme, että Lairdin huokaus ja helpotus oli syvä, kun pallo viimein makasi viimeisellä griinillä. ”En koskaan ajatellut häviäväni. Kun huomasin olevani kolme lyöntiä perässä, ei minulla ollut vaihtoehtoja. Minun piti alkaa pelata hyvää golfia, piti alkaa tehdä birdieitä. Steve (Marino) pelasi liian hyvin”, Laird kertoi kierroksensa jälkeen. Voitto oli 28-vuotiaalle skotlantilaiselle uran toinen PGA Tourilla. Ensimmäinen kilahti vuonna 2009 Justin Timberlake Openista. Laird sai paikkansa PGA Tourille Yhdysvaltain kakkoskiertueen Nationwide Tourin rahalistan kautta vuonna 2007. Kausi 2008 sujui juuri ja juuri niin hyvin, että Laird säilytti korttinsa kaudelle 2009. Hän oli rahalistan kautta korttinsa saaneista viimeinen, varsinaista selviytymistä. Kausi 2011 näyttää skotin valoisimmalta. Ison ja perinteikkään kisan voitolla Laird kuittaa itselleen pelipaikat U.S. Mastersiin ja PGA Championshipiin.

Missä mättää? <a href=Tiger Woodsilla on puolitoista viikkoa aikaa saada pelinsä uomaan ennen U.S. Mastersia. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2011/03/11032808005938.jpg" align="right" width="282">

Missä mättää? Tiger Woodsilla on puolitoista viikkoa aikaa saada pelinsä uomaan ennen U.S. Mastersia. &copy Getty Images

Arnold Palmer Invitationalin viimeinen kierros oli selviytymistarina. Kenttä oli sunnuntaina voittaja, varsinkin kierroksen loppupään liput oli aseteltu lähes epäinhimillisiin paikkoihin. Kahdeksan kärkimiehen yhteistulos viimeisellä kierroksella oli +1. Laird pelasi kierroksensa lopulta tulokseen 75, joka on kisan korkein voittotulos. Viimeinen kierros oli kovaa taistelua paria vastaan. Mikäli sunnuntaina pystyi pelaamaan reippaammin alle parin, oli palkkiona tuntuva nousu tuloslistalla. Justin Rose pelasi kierroksensa tulokseen 68 ja nousi jakamaan kolmata sijaa. Rose kiipesi jaetulta 20. paikalta. Kolmatta sijaa englantilaisen kanssa jakoi Marc Leishman. Tiger Woods aloitti kierroksensa hyvin ja tasaisemmin kuin aiemmilla kierroksilla. Woods teki birdiet rei´ille 4, 10 ja 16. Sitten taivas pimeni. Woods teki bogeyn 17. reiälle ja tuplabogeyn veden kautta 18. reiiälle. Woods jakoi sunnuntain päätteeksi 24. sijaa. Woods on vuoden tahkonnut kisakenttiä ja sijoittunut kolmesti kymmenen parhaan joukkoon PGA Tourilla. Maailmanlistan entisen ykkösen peli on U.S. Mastersin aattona sekaisin kuin Ian Poulterin tukka. ”Tämä oli hyvä viikko. Viikko, joka minun piti nähdä. Pelini paranee viikko viikolta”, Woods sanoi kisansa jälkeen. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje