16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Sanna Nuutisen huippuvire kestää – "Aika helpoksi tein tämän tänään itselleni"

Sanna Nuutisen reikätuloksista kolmasosa oli birdiejä. Kuva: Tristan Jones/LET

Viime viikolla LETAS-kiertueella voittanut Nuutinen on pelannut toistaiseksi ainoan kuutosella alkavan tuloksen ensimmäisellä kierroksella.

Sanna Nuutinen pelasi vakuuttavaa golfia Ruotsin Västeråsissa käynnistyneen LET Access Series -kiertueen turnauksen avauskierroksella. Hän iski torstaina tuloksen 69 (-3), ja johtaa kilpailua lyönnillä, kun kierros on edelleen kesken.

Nuutisen korttiin kirjattiin kuusi birdieä ja kolme bogia.

”Löin taas palloa tosi hyvin, niin oli helppo pelata. Tykitin muutamalla väylällä aika hyvät draivit, jolloin pääsin tosi läheltä lähestymään. Putti oli perustoimintaa − osa meni, osa ei. Pari puttia sain sisään vähän pidemmältäkin, ne ovat aina kivoja bonuksia”, rangelta tavoitettu Nuutinen kertoi.

Hänellä oli aamukierroksen jälkeen aikaa pidempään rangesessioon.

”Tässä on meneillään kisaviikon perustreenejä. TrackMan on mukana, ja teen niitä asioita, mitä Davidin (valmentaja Da Silva) kanssa on sovittu. Koko ajan yritän viedä svingiä eteenpäin. Kun on hiton monta kisaa putkeen, on pakko ottaa kisaviikoilla se harjoitusaika ja treenata myös perusteita.”

”Aika helpoksi tein tämän tänään itselleni, toivottavasti jatkuu samalla tavalla. Lyöntitreenit tuottaa ilmeisesti tulosta.”

Helsinkiläisen takana tuloksen 70 pelanneita tai kierroksellaan tilanteessa kaksi alle olevia on kaikkiaan kuusi kilpailijaa.

Nuutinen pelaa vahvaa elokuuta, sillä hän otti viime viikolla Tsekissä käydyssä naisten haastajakiertueen turnauksessa voiton. Kyseessä oli Keimola Golfia edustavan pelaajan toinen ykköstila LETAS-kiertueella, ensimmäinen tuli Ranskassa syyskuussa 2016.

Leena Makkonen löi tuloksen 72 (par), ja on tässä vaiheessa jaetulla 21. sijalla. Muut suomalaiset ovat ennustetun karsintarajan alapuolella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje