16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Sanna Nuutisella mahti loikka LETAS-kiertueella – pelasi kisan kovimman tuloksen

Sanna Nuutinen häärää jälleen kärjen tuntumassa LETAS-kilpailussa. Kuva: Tristan Jones/LET

Yli 40 sijaa tulosluettelossa noussut Nuutinen kiilasi kärkitaisteluun.

Naisten haastajakiertueen rankingissa toisena oleva Sanna Nuutinen (-2) oli päivän nimi Stoke By Naylandissa jatkuneessa LETAS-kilpailussa. Helsinkiläinen pelasi toisella kierroksella upean 67 lyönnin kierroksen, millä hän jakaa kisan parasta tulosta.

Kahdeksanneksi sijan 50 huonommalta puolelta noussut Nuutinen iski perjantain kierroksella seitsemän birdieä ja kaksi bogia. Vahvinta meno oli jälkimmäisellä kenttäpuoliskolla (1–9), missä hän tehtaili birdieistään viisi.

”Eilen oli birdiet tiukassa, kun mokailin par 5 -reiät. Tänään pääsin hyödyntämään vahvuuksiani paremmin ja painoin par-femmat kolme alle. Birkkuja tuli yhteensä seitsemän, mikä rupeaa olemaan jo hyvä määrä”, Nuutinen sanoi.

Nuutisella on WPGA International Challenge -kilpailun kärkipaikkaa jakaviin Belgian Manon De Roeyhin ja Italian Lucrezia Colombotto Rossoon (-6) matkaa neljä lyöntiä – ei lainkaan mahdottoman oloinen ero toisella peräkkäisellä vahvalla kierroksella.

”Huomenna on kiva päästä kiusaamaan taas kärkiryhmiä.”

Suomalaisista parhaiten Englannin kisan aloittanut Tiia Koivisto (par/T11) pelasi toisella kierroksella tuloksen 73, ja putosi niukasti top-10:stä.

Niina Liias (+12) karsiutui.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje