7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Sanna Nuutinen ja Ursula Wikström tavoittelevat ykköstilaa Evli Ladies Finnish Openissa

Kolumbian superyllättäjä Laura Sanchez-Zuluaga (-7) on sunnuntaina takaa-ajettavana haastajakiertueen kisassa Hill Side Golfin Valley Coursella.

Tulos neljä alle, 67 oli lauantaina Let Access Seriesin kilpailussa listan neljän ensimmäisen tulos ja paras noteeraus. Myös perjantaina johtotulos oli sama 67.

Yllätysjohdossa on Kolumbian Laura Sanchez-Zuluaga, (-7) josta Sanna Nuutinen (-5) on kahden ja UrsulaWikström (-4) kolmen lyönnin päässä.

Vakavasti otettavia haastajia ovat myös Englantia edustavat pitkälyöntinen Charlotte Thompson (-4) sekä nouseva tähti Meghan Maclaren (-4).

Kestääkö kolumbialaisen kantti?

Laura Sanchez-Zuluagan johtopaikka on superyllätys. 25-vuotias kolumbialainen on pelannut haastajakiertueella yhteensä 34 kilpailua ja ollut vain kahdesti kymmenen joukossa ( yhdeksäs ja kymmenes). Tätä ennen hän opiskeli USA:ssa kiertäen yliopistokisoja ilman mainetekoja.

Laura Sanchez -Zuluaga on kaukana kotimaastaan metsästämässä uransa suurinta voittoa. Kuva : Let Access Series

Kuluvan vuoden saldo on murheellinen, kaikissa neljässä kisassa kohtalona on ollut karsiutuminen, paras kierrostulos 74 ei liikoja luvannut Vihdin kisaan. Selkeässä johtoasemassakin Sanchez-Zuluaga on tavallaan haastaja menestystä kokeneiden kilpakumppaniensa rinnalla.

European Tourin kortin omaava Sanna Nuutinen pääsee samaan ryhmään, kolmas pelaaja kärkipallossa on Charlotte Thompson.

Nuutinen siirtyi pari viikkoa sitten Season Golf Academyn talliin. Valmentaja David Silva on luvannut kehittää Nuutisen svingistä huomattavasti nykyistä yksinkertaisemman ja helpommin toistettavan.

Lauantaina Nuutinen oli vielä kuuden reiän jälkeen yhden yli, mutta viimeiset 12 reikää hän pelasi viisi alle.

Ursula Wikströmin lähilyönnit kunnossa

Neljä lyöntiä avauskierroksen tulostaan (71-67) parantanut Ursula Wikström löysi bäginsä lyhyimmistä mailoista syyn tuloskunnolleen.

”Avauspäivänä wedgellä ilmaan saattamani lyönnit olivat keskimäärin huonoja. Tänään ne toimivat. Olin terävänä ja kuusi birkkua syntyi melko helposti”, vuodesta 2004 ammattilaisena pelannut ”Unski” kertoi.

Joko olisi Ursula Wikströmin vuoro nostaa voittopokaalia ammattilaisena? Kuva: LET/Tristan Jones

Sunnuntaina hänellä on loistava mahdollisuus avata voittotilinsä ammattilaisena. LET:lla Wikström on kuudesti ollut kakkonen.

”Ei se voittamattomuus ole apinaa selkääni tuonut. Hyviä kakkostiloja ne ovat kaikki, en ole antanut ykköstiloja pois. Paras on tietysti Talin taistelu Minniä vastaan 2008. Silloinkin hävisin mahtavan loppuratkaisun ja sankarigolfin jälkeen”, hän muistaa.

Ennen viimeistä kierrosta yleisin veikkaus on se, että voittotaisto käydään nelikon Ursula Wikström, Sanna Nuutinen, Meghan Maclaren ja Charlotte Thompson välillä.

Yhdeksättä sijaa jakavat Noora Tamminen (-1), Ellinoora Moisio, Tiia Koivisto ja Anna Backman ovat kuusi lyöntiä johtavaa pelaajaa jäljessä.

Anna Backman viihtyy Hill Sidessa. Edellisvuonna hän oli yhdeksäs. Kuva: Juha Hakulinen.

Jatkoon emäntämaan pelaajista selvisivät myös Leena Makkonen (par), Linda Henriksson (+5) sekä DaniellaBarrett (+5).

Ennakkosuosikeista putosivat Krista Bakker, Oona Vartiainen, Matilda Castren sekä Elina Saksa.

Ensimmäiset startit Hill Sidessa lyödään sunnntaina kello 8.00, kärkipallon vuoro tulee 9.28.

Haastajakiertueen kisa käydään Vihdissä kuudetta perättäistä vuotta, voitto on toistaiseksi mennyt poikkeuksetta ulkomaille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje