16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Sanna Nuutinen ja Ursula Wikström taipuivat uusinnassa – Julia Engström voitti Messilässä

Viiden naisen uusinnan voitti 17-vuotias ruotsalainen joka on juhlinut ykköstilaa kaikilla kolmella Suomen vierailullaan.

Viaplay Ladies Finnish Open päättyi toisella uusintareiällä Julia Engströmin noin kymmenen metrin matkalta upottamaan birdieputtiin.

Kilpailua vielä yhdeksän reikää ennen loppua johtanut Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen jakoivat Malesian Ainir Bakarin ja Ruotsin Emma Nilssonin kanssa kakkotilaa.

Voittotulokseksi tuli -2, joka oli ennakkoveikkauksia heikompi. Ensimmäisen päivän vaikea keli ja päätöspäivän vaikeat lipunpaikat, osin myös pomppuisat viheriöt pitivät tulostason kurissa.

Ursula Wikström kadotti voiton avaimet päätöspäivänä

Viimeisessä ryhmässä lauantaina pelannut Ursula Wikström aloitti päivänsä birdiellä ja piti kahdesta bogistaan huolimatta keulapaikkaa 14:lle. Par-viitosella tullut bogi sai jatkokseen päivän neljännnen bogin 15:lla.

Kaukana Wikströmin edellä pelannut Malesian Ainil Bakar karkasi hetkessä kaksi lyöntiä Golf Talman edustajan edelle. Wikström rutisti toisen birdiensä 17:lla ja Bakarin tehtyä bogin viimeisellä, oli kärkitulos -2.

Siihen päätyivät myös muut uusintaan selvinneet, Sanna Nuutinen sekä Ruotsin Emma Nilsson ja Julia Engström.

Engströmin kolmas voitto Suomessa

Uusinnassa kaikki viisi tekivät ensimmäisellä reiällä ( kentän 18:s) parit kahdella putilla.

Lähimpää, neljästä metristä pääsi omaa birkkuaan puttaamaan Sanna Nuutinen. Voittoputti taipui oikealta ohi.

”Linja oli hyvin vaikea. Lipunpaikkakin oli hieman outo. Palloni lähti siihen linjaan johon yritin”, Nuutinen kertoi pelin päätyttyä.

Toisella uusintareiällä Wikström missasi avauksensa vasemmalle karheikkoon. Toinen lyönti pysyi vasemmalla, osui puihin ja putosi verkon viereen lähelle tietä.

Ursula Wikströmin nosto kummun takaa oli mainio. mutta sen olisi pitänyt upota jotta kisa olisi jatkunut.

Droppipaikkaa etsittiin kauan, hyvä nosto painui muutaman metrin pitkäksi.

Tällä ei ollut minuuttia myöhemmin enää merkitystä, sillä Julia Engström upotti birdieputtinsa viheriön takaa. Sanna Nuutisella ja Emma Nilssonilla oli mahdollisuus siirtää omilla puteillaan kisan ratkaisua, molemmat missasivat mahdollisuutensa.

Halmstadissa asuva Engström juhli voittoaan yhdessä caddienä toimineen äitinsä kanssa.

”Tuntuu upealta voittaa ensimmäistä kertaa ammattilaisena. Messilän kenttä sopii minulle hyvin. Se testaa erittäin monipuolisesti lyöntivalikoimaa. Vahvuuteni on pallonlyömisessä”, Engström kertoi.

Vierailu Suomeen oli kolmas, voittoprosentti on sata. Vastaavaa saldoa, määrällä ja kisojen tasolla mitattuna, tuskin on kenelläkään muulla.

”13-vuotiaana voitin Vierumäellä ikäisteni avoimissa SM-kisoissa. Edelliskaudella olin St.Laurencessa Ruotsin juniorijoukkueessa voittamassa EM-kultaa”, Engström ynnäili.

Julia Engströmin (vas.) juhlat ovat ratkaisevan putin upottua alkamassa.
Emma Nilsson ja caddienä toiminut sisarensa keskellä ja oikealla. Kuva:Juha Taskinen

Hän sai kortin LET:lle syksyn karsinnoista. Pääkiertueen kisoista paras sijoitus on toistaiseksi  viides tila Marokosta.

”Tavoitteeni on vakiinnuttaa paikka kiertueella Euroopassa ja jonkin ajan kuluttua päästä mukaan LPGA Tourille.”

LET:n sääntö sanoo, että alle 18-vuotiaalla pelaajalla täytyy olla mukana huoltaja.

”Äiti on useimmiten matkassa, toisinaan isä. Soitin isälle ja veljelleni kotiin Halmstadiin heti voiton varmistuttua.”

Wikströmin ja Nuutisen pelit jatkuvat Thaimaassa

Ursula Wikström teki toisena päivänä seitsemän birkkua, päätöspäivänä vain kaksi.

”Lauantaina peli ei ollut hyvää, kenttä pääsi viemään minua enkä minä kenttää”, Wikström pohti sortumatta selittelemään ykköstilan menettämistä.

LET:n ja Let Access Seriesin yhteiskisassa Ranskassa hän johti kahden kierroksen jälkeen jääden viidenneksi ja ilman paikkaa kauden viimeisessä kisassa Evian Championshipissa.

Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen eivät kauaa surreet tappiota uusinnassa. Edellisvuonna Wikström oli kisan ykkönen, Nuutinen toinen.

”Kilpailuja tulee lisää, lauantaina lähdemme Thaimaahan. Se kisa on minulle tärkeä siinäkin mielessä, että hyvä sijoitus nostaa rahalistalla sijalle, jolla pääsee British Openiin.”

Samaan kisaan on suuntaamassa Sanna Nuutinen.

”Messilän kisassa tuli kauden paras sijoitus. Hyviä merkkejä pelin paranemisesta ja svingin paranemisesta on ollut ilmassa jo aiemmin kaudella. Tuloksen tekeminen ei vaan vielä ole onnistunut toivotulla tavalla. Syksyllä käynnistyvät LET:n isot kilpailut ovat jo mielessäni. Uskon, että David Silvan kanssa tekemämme hyvä työ kantaa hedelmää”, Nuutinen mietti.

Emilia Tukiainen jakoi kymmenettä sijaa. Hän jäi kärkiviisikolle vain  neljä lyöntiä ja oli kisan paras amatööri.

Elina Nummenpään tulos 70 oli lauantain toiseksi paras. Se nosti häntä 18 sijaa 12:ksi.

Messilä järjesti mainiot kisat

Messilä Golf viettää 30-vuotisjuhliaan. Tämän johdosta seura tarjoutui talvella yhdessä Oy:n kanssa tekemään Viaplay Ladies Finnish Openin järjestämisestä kaksivuotisen sopimuksen.

Sää suosi lauantaina, yleisöä oli hyvä määrä. Kehuja tuli syystäkin hyvistä järjestelyistä, jotka käynnistyivät jo runsaista lentokenttäkuljetuksista.

Majoitukset olivat kävelymatkan päässä Messilän lomakylässä. Vapaa-ehtoisia oli listoilla lähes sata, homma pelitti.

”Täällä on ollut koko ajan hyvän meininki. Lahtelaiset osaavat ja vapaa-ehtoisten määrä sekä osaaminen ovat vakuuttaneet”, kehui kisan päätuomari JP Salakari.

Kentän lay-outia kehuttiin. Varhaisesta ajankohdasta johtuen kaikki viheriöt eivät vielä ehtineet täyteen kuntoonsa.

Kokonaisarviona useimmat pelaajat antoivat Messilälle kiitettävän arvosanan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje