Kisan mahdollinen venyminen maanantaille mutkistaisi Augustaan lähtevien suunnitelmia.
San Antoniossa pelattava Valero Texas Open ajautui lauantaina myrskysään armoille. Kolmas kierros keskeytettiin yli viideksi tunniksi, eikä peliä enää jatkettu samana päivänä.
Tämä merkitsee työntäyteistä päätöspäivää: osa kilpailijoista joutuu urakoimaan sunnuntaina 30 reikää, kun kolmas kierros viedään ensin loppuun ja sen jälkeen pelataan finaalikierros.
Sami Välimäellä jäi kolmatta kierrosta pelaamatta kuusi reikää. Kierros on edennyt hänen osaltaan mukavasti – yhden birdien ohella kortissa on 11 paria. Hideki Matsuyaman ja Alex Norénin kanssa pelaava Välimäki jakaa 30. sijaa, eroa top 10:een on kolme lyöntiä.
Kun Välimäki jatkaa peliään, hänellä on 13. reiällä jäljellä hieman yli kaksimetrinen par-putti.
Kilpailua johtaa Skotlannin Robert MacIntyre (-15). Hän ehti pelata kuusi reikää ennen keskeytystä ja teki tuona aikana yhden birdien. Kakkosena olevan Ludvig Åbergin (-13) kierroksen alku oli sähäkämpi: ruotsalainen on puolittanut MacIntyren toisen kierroksen jälkeisen etumatkan.
Kukaan ei ehtinyt viimeistellä kolmatta kierrosta loppuun. Pisimmälle edennyt ryhmä on pelannut 14 reikää.
Matt Wallace (-11) oli yksi päivän kovimmista nousijoista. Hän on kierrostaan seitsemän alle ja neljän lyönnin päässä kärjestä. Myös toinen englantilainen Marco Penge laittoi kirivaihteen päälle. Hän pelasi etuysin 30 lyönnillä ja on 11 reiän jälkeen tilanteessa -10.
Kilpailu on viimeinen ennen ensi viikon Masters Tournamentia. Mukana on Välimäki mukaan lukien useita pelaajia, jotka osallistuvat kauden ensimmäiseen majoriin. Heistä 15 selvitti tiensä viikonlopun kierroksille. Kisan mahdollinen venyminen varapäivälle mutkistaisi Mastersiin lähtevien suunnitelmia, sillä monella on Augustassa ohjelmaa jo maanantaina.
Texas Openin kolmatta kierrosta jatketaan sunnuntaina kello 15.45 Suomen aikaa.
Lue seuraavaksi: Sami Välimäki jahtaa jälleen Mastersin kenraalissa kovaa sijoitusta: "Oli pitkästä aikaa ihan kivaa kentällä"


Hyvä alku, olisi voinut tehdä viisi peräkkäistä birdietä. Menetti kierroksen aikana asemiaan, joten ei ehkä ole mennyt ”mukavasti”.
Kyllä..kyllä…innokkaana lähetys päälle, toiselle lehdelle leaderbordi, jossa näkee mite avaukset sujuu…taidan mennä lämmittää saunaa. Siellä tulee sentää rentouduttua!
Ei muuta kuin puita! Olipa hieno kierros Samilta. Juna kulkee top10 sijoitusta kohti
-3 kolmas kierros pakettiin ja top 20 sijoitus tällä hetkellä. Tunnin tauko ja uudestaan areenalle. Toivottavasti kunto ja keskittyminen jaksaa vahvaa loppurundia varten. Sekin kiva, että saa pelata Norenin ja Matsuyaman kaltaisten golfjättien kanssa toista päivää putkeen.
Birdie-Birdie lopetus! Eiköhän tuolla TOP 20 sijoitus irtoa.