26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Muu

Sami Välimäki kruunasi kautensa Pro Golf Tourilla kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Välimäki voitti Pro Golf Tuorilla kaikkiaan neljä kilpailua.

Sami Välimäki päätti aikansa satelliittikiertue Pro Golf Tourilla parhaalla mahdollisella tavalla voittamalla kauden 2019 finaalikilpailun Saksassa. Välimäki teki päätöspäivänä keskiviikkona tuloksen 67 (-5) ja kirjasi yhteistulokseksi -19. Se oli neljä lyöntiä parempi kuin toiseksi sijoittuneen Tsekin Ondrej Lieserin.

Välimäki nettosi palkintorahoina 7800 euroa. Se ei riittänyt nostamaan häntä kiertueen rankingin kärkeen, sillä ennen finaalia rankingia johtanut Saksan Hurly Long vei voiton sijoittumalla finaalissa jaetulle kuudennelle sijalle. Eroa miesten välille jäi lopulta noin 550 pistettä.

Välimäki oli rankingissa toinen. Pelioikeuden Challenge Tourille sai kauden päätteeksi viisi parasta. Välimäki varmisti oman korttinsa kuitenkin jo ennen finaalia voittamalla kiertueella kolme kilpailua.

Välimäki, 21, pelasi kauden aikana kiertueella 16 kisaa, joista hän voitti neljä. Ensimmäinen voitto tuli jo helmikuussa Marokossa, loput kolme hänen kolmessa viimeisessä startissaan Saksassa ja Tsekissä.

Rankingin voittanut Hurly Long voitti vain kerran, mutta sijoittui sen lisäksi kolmen parhaan joukkoon peräti seitsemässä kilpailussa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)