22.–29.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Sami Välimäki käynnistää U.S. Openin aamuvuorossa, iltapäivästä Suomen aikaa

Perjantaina Välimäki pääsee kentälle vasta päivän viimeisessä ryhmässä. Jutusta löydät myös kisan lähetysajat Viaplaylla.

Sami Välimäki käynnistää uransa ensimmäisen major-turnauksen, Winged Footin kentällä New Yorkissa pelattavan U.S. Openin aamuvuorossa. Samassa ryhmässä pelaavat Välimäki, Troy Merrit ja Eddie Pepperell lähtevät kentälle kello 8.51 paikallista aikaa eli kello 15.51 Suomen aikaa.

Suomalaisten golfin ystävien kannalta lähtöaika on sikäli hyvä, että Välimäen ensimmäisen kierroksen edesottamuksia pääsee seuraamaan ilman pitkää valvomista.  Lähestys ensimmäisestä kierroksesta käynnistyy Viasatilla ja Viaplayssa kello 19.00 ja jatkuu 02.30 asti. Kolmena ensimmäisenä päivänä lähetysaika on sama.

Perjantaina pelattavan toisen kisakierroksen suhteen tilanne on Välimäen kannalta haastavampi. Tuolloin suomalainen pääsee kentälle vasta päivän viimeisessä ryhmässä kello 14.11 paikallista eli kello 21.11 Suomen aikaa. Edessä on siis pitkä odotus ja aikaeron huomioiden yötyöurakka. Ryhmä käynnistää kierroksensa tiiltä 10.

Lähetysajat Viaplay

to 17.9. klo 19.00–02.30
pe 18.9. klo 19.00–02.30
la 19.9.  klo 19.00–02.30
su 20.9. klo 20.00–01.30

Lue seuraavaksi: Sami Välimäellä on edessään häijy kenttä, jossa ei tällä viikolla mulliganeja tunneta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje