16.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][15]
KilpailuaSuomalaista
Ryder Cup

Brooks Koepkan harhautuneesta draivista osuman saanut nainen menetti näkönsä toisesta silmästään

Tapahtuman uhri syyttää tapahtuneesta järjestäjiä ja aikoo hakea heiltä korvauksia lääkärikuluihin.

Yhdysvaltojen Brooks Koepkan kurssiltaan harhautunut avauslyönti osui naiskatsojaa päähän perjantaina Ryder Cupissa. Nainen vietiin välittömästi sairaalaan, mutta maanantaina hän sai vahvistuksen sille, että isku aiheutti näkökyvyn menetyksen oikeasta silmästä.

Koepka kiirehti pyytämään anteeksi naiselta välittömästi tapahtuman huomattuaan. Yleisen tavan mukaan hän lahjoitti uhrille signeeraamansa golfhanskan. Tällä kertaa vahingot olivat kuitenkin niin merkittävät, että uhri, Corine Remande (49) harkitsee oikeustoimia kilpailun järjestäjiä kohtaan.

”On selvää, että tapahtuman järjestäjä on tästä vastuussa. Virkailijat eivät huutaneet varoituksia kenellekään, vaikka pallo oli tulossa katsojien joukkoon”, Remande sanoi Agence France-Presselle maanantaina sairaalasta päästyään.

Koepka kiirehti välittömästi naisen luo pyytämään anteeksi tapahtunutta. Kuva: Getty Images.

Egyptistä Ranskaan kilpailua seuraamaan matkustanut Remande suunnittelee hakevansa korvauksia lääkärikuluihinsa.

”Tämä ei tunnu hyvältä. Ei lainkaan. Näin sattuu lähes joka viikko. Lähes joka viikko pallo osuu katsojiin kisassa. On kauheaa kävellä sinne pyytämään anteeksi ja nähdä kuinka paljon häntä sattuu. Hänestä vuoti verta aika runsaasti. Toivon vain, ettei silmä vaurioitunut”, Koepka sanoi tapahtuman jälkeen.

Koepkan pallo vaurioitti Remanden silmäkuoppaa ja silmämunaa. Parhaassakaan tapauksessa näöstä ei palaudu kuin pieni osa.

Koepka pelasi Ryder Cupissa neljä ottelua, joista hän toi 1,5 pistettä. Hän on mukana torstaina käynnistyvässä Alfred Dunhill Championship -kilpailussa Skotlannissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Hevimann says:

    Kaksi perussyytä; Liian kapeaksi rajatut vara-alueet katsojien ja väylien välillä ja nykyinen hehtaaripyssy draivaaminen. Todellisuudessa yleisö näkisi huomattavasti
    paremmin, kun etäisyydet väylään olisi pidemmät. Draivit ovat tulleet liian suureen
    merkitykseen pelaamisessa ja tämän sai aikaan Tigerboomi, joka taas on paalaamassa ja pilaamassa hienoa sekä tarkkuutta vaativaa lajia.

  • Bunkkeripete says:

    Ryder Cupista ei ole kokemusta, mutta ainakin niissä majoreissa, joissa olen ollut, köydet ovat aika kaukana väylistä. Jos ne vielä kauemmaksi viedään, niin enpä taida katsomoon vaivautua. Jotain pitäisi nähdäkin. Pääongelma on tuo, minkä Hevimann jo totesi. Nykyajan draivit ovat poskettoman pitkiä ja epäonnistuessaan poskettoman kaukana väyliltä. Tuo ongelma on niin iso, että sitä tuskin ratkaistaan köysien siirrolla. Pari vuotta sitten ET:llä loukkaantui yksi pelaaja pahasti, kun sai pallon päähänsä toisella väylällä kuin mitä lyöjä pelasi.

  • golftintti says:

    Kahdesta Ryder Cupista on kokemusta ja voin kertoa, että kohti tulevaa palloa on aivan mahdotonta nähdä. Pallon näkee jos ja kun se menee ohitse tai tömähtää lähellä maahan tai esteeseen. Ihmismäärästä ja äänekkäästä kannustuksesta johtuen ei varoitushuutoja kuule ja katsojaehdoissa on maininta tietoisuudesta golf-kilpailujen vaaroista, mm. harhautuneista palloista.
    Asia on ikävä ja toivottavasti siihen löytyy vapaaehtoinen ratkaisu esim. sponsorifirmojen kautta, oikeuteen vietynä se jättäisi pysyvän jäljen tulevien kilpailujen seuraamiseen.
    Hevimannin kanssa samaa mieltä hehtaaripyssyistä ja lajin oikeista arvoista.