28.7.–4.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][7]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Ryder Cup siirtyy ensi vuodelle

Ryder Cupia lykättiin odotetusti vuoden 2021 syyskuulle. Kuva: Getty Images

Kuuluisa haasteottelu palaa 20 vuoden tauon jälkeen tutulle paikalleen parittomiin vuosiin.

Syyskuussa pelattavaksi aiottu Ryder Cup siirtyy lähteiden mukaan ensi vuoteen. Ratkaisua osattiin odottaa, sillä useat englantilaiset sanomalehdet ovat jo pidempään uumoilleet haasteottelun peruuntumista koronapandemian vuoksi.

Järjestyksessään 43. Ryder Cup oli tarkoitus käydä Whistling Straits -kentällä Wisconsinissa 25.–27.9. Tietojen mukaan kenttä ja ajankohta säilyvät vuonna 2021 samana. Eurooppa kohtaa USA:n seuraavan kerran kotitantereellaan Roomassa syksyllä 2023.

Monet huippupelaajat ehtivät viimeviikkoina ilmaista huolensa Ryder Cupin mahdollisesta pelaamisesta tyhjille katsomoille.

”En vain mitenkään näe, että Ryder Cup toimisi ilman yleisöä”, Rory McIlroy sanoi hiljattain.

”Haluan Ryder Cupin täydellä kapasiteetillaan ja huutavine faneineen. Vaikka tiedän, miten paljon USA:n joukkue hyötyy kannustavan kotiyleisön tuesta, en soisi ottelua pelattavan ilman katsojia. Lykkääminen on oikea ratkaisu”, kertoi puolestaan Paul Casey, kun viitteitä ottelun siirtämisestä alkoi olla ilmassa.

Haasteottelu oli alun perin ohjelmassa parittomina vuosina, kunnes vuoden 2001 ottelu siirtyi vuodella syyskuun 11. päivän terroritekojen vuoksi. Toisen maailmansodan aikana, vuosina 1939–1945, ei Ryder Cupia pelattu lainkaan.

Ryder Cupin siirto merkitsee samalla sitä, että syyskuussa 2021 ohjelmassa ollut Presidents Cup siirtyy niin ikään vuodella eteenpäin. USA:n ja kansainvälisen joukkueen välistä vuonna 2022 pelattavaa ottelua isännöi Pohjois-Carolinassa sijaitseva Quail Hollow -kenttä.

Ryder Cupin siirtyminen ei ollut Yhdysvaltain PGA:lle helppo paikka, sillä se menettää valtavan summan televisiontioikeuksien kautta luvassa ollutta rahaa. Toinen taloudellinen takaisku on major-turnauksiin kuuluvan PGA Championshipin järjestäminen ilman yleisöä elokuun alkupuolella.

Yhdysvaltain PGA:n odotetaan ilmoittavan Ryder Cupin siirtymisestä virallisesti keskiviikkona iltapäivällä Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje