26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Ruuttilalla upea aloitus

Kaisa Ruuttila esiintyi edukseen Itävallan turnauksen avauskierroksella.

Ajoittain pirteitä otteita naisten Euroopan kiertueella tänä vuonna esittänyt Kaisa Ruuttila on kiinni kauden parhaassa sijoituksessaan. Hän on lähellä Wieniä käynnistyneessä Uniqa Ladies Golf Openissa upeasti kärjessä avauskierroksen jälkeen. Ruuttilan kanssa kärkipaikkaa turnauksessa jakavat Giulia Sergas, Melissa Reid, Caroline Masson, Becky Brewerton, Caroline Afonso, RebeccaFlood sekä Louise Larsson.

Ruuttila aloitti urakkansa Fohrewald-Wiener Neustadtin kentän takaysiltä. Hän teki kierroksen ensimmäisellä puolikkaalla viisi birdietä, mikä johti päivän parhaaseen esitykseen sisääntulon rei’illä. Jatkossa Ruuttilan tahti hieman laantui, mutta taululle ilmestynyt tulos 67 (-5) oli perjantain aatelia.

Lakeside Golfia edustavan Ruuttilan kauden toistaiseksi paras sijoitus on Hollannin avointen 17:s tila. Hän on selviytynyt yhdeksässä pelaamassaan LET-turnauksessa seitsemän kertaa finaalikierrokselle, viimeksi Ladies Irish Openissa elokuun alussa. Ruuttilan plakkarista löytyy tältä kaudelta myös yksi voitto. Hän oli ykkönen Ruotsin Nynäshamnissa heinäkuussa pelatussa Körunda Openissa (Nordea Tour).

Muista suomalaisista Jenni Kuosa (74) ja Ursula Wikström (75) saavat kohentaa lauantaina otteitaan, mikäli aikovat olla mukana Itävallan kisan päätöskierroksella. Riikka Hakkaraiselle (+12/15 reikää) toinen kierros tulee käymään enää hyvästä harjoituksesta.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje