26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Ruuttila lyönnin kärjestä

Kaisa Ruuttila hakee Pariisista uransa ensimmäistä ET-voittoa

Suomalaisnaisten kahden ensimmäisen kierroksen huippusuorittaminen hiipui hieman kilpailun kolmannella kierroksella. Minea Blomqvist ja Ursula Wikström menettivät asemiaan terävimmän voittotaistelun osalta. Kaisa Ruuttila oli kuitenkin jälleen vakuuttava. 68:n (-4) lyönnin kolmas kierros piti Ruuttilan mukana terävimmässä kärjessä ja viimeiseen kierrokseen lähdettäessä kärki on vain lyönnin päässä. Yhteistulos -11 kolmen kierroksen jälkeen kertoo, että kyseessä on erittäin birdie-altis kenttä. Ruuttila teki kolmannella kierroksella jälleen aimokasan birdieitä. Viisi birdietä ja eagle sai korttiin tahroiksi bogeyn ja tuplan. Kahden viimeisen kauden aikana suurimman määrän suomalaisista ammattilaisista voittoja napsinut Ruuttila on toista kertaa kuluvan kauden aikana taistelemassa tosissaan ET-kisan voitosta. Edellinen yritys Uniqa Ladies Openissa päättyi kolmanteen sijaa. Takaa-ajoasemasta lähtevä Ruuttila saattaa kuitenkin olla jopa edullisemmassa tilanteessa hänen lähtiessä viimeiseen päivään ilman suurimman voittajasuosikin viittaa. Diana Lunan ja Stefanie Michlin odotetaan taistelevan voitosta suurimpina suosikeina, eikä varmasti monet osaa odottaa Ruuttilan vahvaa viimeistä kierrosta. Kärkikaksikko on yhteistuloksessa -12. Voittamiseen tottunut tamperelainen on hyötynyt Paris International Golf Clubilla pitkistä lyönneistään hänen lyödessä avauksensa keskimäärin 264 jaardia, joka on naisten golfissa erittäin pitkä lukema. Viimeinen kierros on Ruuttilalle itselleen mahdollisuus tehdä lopullinen läpimurto LET:in kärkipelaajien joukkoon. Blomqvist ja Wikström tippuivat Minea Blomqvist kiersi kolmannen kierroksen Pariisissa 71 (-1). Seitsemänneltä sijalta viimeiseen kierrokseen lähtevä Blomqvist oli ainoa pelaaja kärkiseitsikossa, joka ei alittanut 70:ntä lyöntiä kolmannella kierroksella. Kahdeksan alle parin oleva Minni ei suinkaan ole vielä täysin ulkona kilpailun voittotaistelusta. Neljän lyönnin päässä oleva kärki ja kuusi pelaajaa edellä vaativat viimeisen kierroksen täydellistä onnistumista Minnin jahdatessa uransa kolmatta voittoa. Ursula Wikström ei onnistunut toiseksi viimeisellä kierroskella. Toiselta sijalta päivään lähtenyt Unski pelasi kierroksensa tulokseen 75, joka ei riittänyt kovatasoisena kolmantena päivänä. Wikström ei tehnyt kolmannella kierroksella yhtään birdietä. 20:s sija ennen viimeistä päivää seitsemän lyöntiä kärjestä jättää kuitenkin hyvän mahdollisuuden kovalle nousulle. Kymmenen parhaan joukkoon matkaa on vain kolme lyöntiä. Suomalaispelaajien kommentit myöhemmin… Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje