7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Ruuska ja Pulkkanen pääsevät tositoimiin Mauritiuksella – isäntänä häärii kisakentän suunnitellut Louis Oosthuizen

Lauri Ruuska jäi rannalle kahdesta edellisestä kisasta, mutta Mauritiuksella hänet nähdään mukana kilpailussa. Kuva: Getty Images

Mauritiuksella päätetään kauden ensimmäinen Swing, jonka voittaja nappaa mukavat bonukset.

DP World Tourin The Opening Swingin viimeinen kisa pelataan kuluvalla viikolla Mauritiuksella. Kisa on kiertueen pienempiä, mutta suomalaisittain koitos on mielenkiintoinen, koska mukana AfrAsia Bank Mauritius Open -kilpailussa nähdään kiertueelle karsintojen kautta noussut Lauri Ruuska sekä täyden pelioikeuden viime kauden päätteeksi menettänyt Tapio Pulkkanen.

Ruuska pääsi avaamaan kautensa Etelä-Afrikassa marraskuun lopussa pelattussa Joburg Openissa, jossa hän karsiutui jatkokierroksilta, mutta yllättäen mies ei mahtunut mukaan kiertueen kahteen seuraavaan Etelä-Afrikassa pelattuun kilpailuun.

”Vihdoinkin! Tässä olen kaksi viimeistä viikkoa ollut kisakentillä odottelemassa, jos paikkaa tulisi, mutta ei auennut. Eilen lensin tänne Mauritiukselle. Mielenkiinnolla odotan, minkälainen kenttä. Täysin uusi Louis Oosthuizenin suunnittelema kenttä kyseessä”, Ruuska kertoi maanantaina.

Pulkkanen osallistui viime viikonloppuna LIV Golfin karsintakilpailuun, jossa eteni toiselle kierrokselle asti. Paikka LIV:lle ei auennut, joten Pulkkasen ura on hanakalassa vaiheessa. Hän tulee mahtumaan mukaan joihinkin DPWT-kisoihin, mutta päätyömaa löytyy todennäköisesti haastajakiertueen puolelta.

Pulkkasen vuosi on ollut raskas. Hän pelasi kaudella 2022–2023 27 kisaa, joista 26 vuoden 2023 puolella. Lisäksi hän osallistui DPWT:n karsintafinaaliin marraskuun puolivälissä, Joburg Openiin marraskuun lopussa sekä, kuten mainittua, LIV Golfin karsintoihin viime viikonvaihteessa.

Takana on siis jo 29 kilpailua kuluvana vuonna. Määrä on poikkeuksellisen suuri, joskin jopa yli 30 kisaa kauden aikana urakoineita pelaajia löytyi DPWT:n puolelta viime kaudella parisen kymmentä.

Kenttäsuunnittelija mukana kilpailussa

Kilpailu pelataan Heritage La Réserve Golf Clubilla. Kentällä ei ole pelattu aikaisemmin huippugolfia. Visuaalisesti poikkeuksellisen upea kenttä on myös haastava. Mittaa koko komeudella on yli 6500 metriä, joten mitään lupsakkaa puistokävelyä kilpailijoille ei ole luvassa.

Louis Oosthuizen on mukana kilpailussa. Vire lienee kohdillaan, juhlihan hän voittoa maanantaina Leopard Creekissä, eikä haittaa ole siitäkään, että mies on toinen kentän suunnittelijoista. Vedonlyöntikerroin tulee siis tuskin olemaan kovin korkea.

Alkaneella kaudella DPWT:llä siirryttiin uuteen formaattiin, kun kausi jaettiin viiteen jaksoon ja niitä seuraavaan syyskauteen. Mauritiuksen kilpailu päättää kauden ensimmäisen, The Opening Swingin. Seuraavaksi vuorossa on International Swing, sen jälkeen järjestyksessään Asian Swing, European Swing ja Closing Swing.

Eniten Race to Dubai -pisteitä kussakin Swingissä koonnut pelaaja saa 200 000 dollarin bonuksen sekä paikan kolmeen ensimmäiseen Rolex Series -kilpailuun eli Dubai Desert Classiciin, Scottish Openiin sekä BMW PGA Championshipiin.

Lue seuraavaksi: DP World Tourin kausi 2024 on jo täydessä vauhdissa – ensi vuosi tuo tullessaan paljon uutta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje